Eroja lapsiperheissä 2: molemmissa päissä

Kyllä pingis on hieno laji! Tarjolla on vauhtia, viihdettä ja hyvää liikettä. Vaatii tarkkaa silmää, aivojen ja käsien yhteispeliä ja riittävää keskittymistä.  Hyvässä pelissä on hauskaa ja oppiminen on kivaa. Haasteetkin kohdataan hyvällä otteella, sillä sehän on vain oppimista. Ja näin siis myös parisuhde- ja perhepingiksessä.

Sillä vähän on kyllä parisuhde- ja perhe-elämä pingiksen kaltaista. Jos arki on pallo ja parisuhteilijat pelaajia, niin alkaa olla jo puitteita metaforalle.

Let's play!

Peli alkaa, kun suhteilijat tulevat kentälle. Toiseen tutustuessa pallottelu alkaa hiljalleen erillisten arkirutiinien yhteen sovittamisilla ja kysymyksillä 'monelta sun työt/luennot loppuu?' ja 'mitä illalla syötäisiin?'. Arjen pallottelu on aika leppoisaa ja kumpi vain voi lopettaa pelaamisen aika vähällä vaivalla. Vaan jos peli kiinnostaa, niin siihenhän ihan uppoutuu.

No.

Peli imaisee pelaajat mukaansa. Pelaaminen onnistuu, ja pelikaverin kanssa on kivaa. Vaikka joskus tulisikin lipsumisia (myöhään illalla kaksi nälkäistä huomaa, ettei kumpikaan ole käynyt kaupassa ja kaapissa on vain purkki papuja ja puolikas sipuli. Ehkä vähän harmittaa, mutta myöhemmin jo naurattaa; ja papu-sipuliyllätyksestä tulee suhdetta lujittava sisäpiirivitsi), ne eivät kaada koko peliä, vaan saavat molemmat pelaajat ehkä huomioimaan kokonaistilannetta tarkemmin. Kun arkipallo on kahden arkea, peli sujuu.

Voipa olla, että arkeen tulee pieni(ä) ihmisiä, jotka muuttavat arkipallon painoa. Pallo on edelleen pidettävä pöydällä, mutta pelin haastekerroin on kasvanut. Oikeastihan tämä onneksi ei tapahdu yllärirytinällä, vaan pelaajien taidot onneksi kasvavat pallon painon lisääntyessä pikkuhiljaa. Kysymykset 'monelta sun työt/luennot loppuu?' ja 'mitä tänään syötäisiin?' säilyvät, mutta voi olla niiden lausumiseen käytetty äänensävy on alkuajoista hieman muuttunut, tai on ainakin välillä hieman erilainen. Lasten kasvaessa arkipallo saattaa muuttua todella haastavaksi hallittavaksi, jos vaikkapa perheen kolmella lapsella on kullakin neljänä iltana viikosta harrastukset eri puolilla kaupunkia samaan ja eri aikaan ja niin, että joka päivällä on jotakin. Lisäksi tulevat vielä tämän arkipingiksenpelaajien harrastukset, jotka auttavat pitämään koko pelin mielekkäänä ja pelaajan pelikunnossa, mutta toisaalta hankaloittavat pelin sujumista. (Edellä kauhuskenaario, ei välttämättömyys tai että näin olisi kaikilla ja väistämättä, mutta voi olla.) On tapauksia, joissa tilanteen mielekkyys kannattaa ihan oikeasti punnita uudelleen, sillä ei liene tarkoitus, että pelin ääreen uuvutaan täysin, kun sen kulkua ei haluta katkaista tai keventää.

Ei pyöri eikä pompi

Kaikissa arkipingiksissä tulee välillä lipsahduksia; vanhempainilta unohtuu, kukaan ei käynyt kaupassa, mitkä pyykit? jne. Koska pelin tarkoitus on itse peli, eikä voitto, ei syyttäviä sormia tarvitse nostaa ja syyllisiä tapahtumaan etsiä. Toistan: pelin tarkoitus ei ole voitto tai henkilökohtaiset pisteet, vaan pallon pysyminen pöydällä. Näin ollen lipsahduksetkin ovat kestettävissä, ja muistiot ja papu-sipuliyllätykset pitävät pallon liikkeessä. Tämä kuva on hyvä.

Joskus voi olla, että toisen pelaajan ote alkaa lipsua vaikkapa sairastumisen vuoksi. Tällöin toinen pelaaja voi hyökätä hätään ja pelata satunnaisesti siis myös vastapuolen pallon tyyliin 'mä hoidan, nou hätä!'. Peli jatkuu, vaikka yllättävä kahden päädyn pelaaminen on saattanut pelaajaa - ehkä kumpaakin - kummastuttaa ja hetken hengästyttää. Molemmat pelaajat voivat kuitenkin päästä näin taas peliin, ja ehkä vastaaviin tilanteisiin osataan vastaisuudessa varautua. Pelaajat pitävät pelin jatkumista tärkeänä ja toista tsempaten homma löytää uomansa samalla kun molempien pelitaidot ovat taas kehittyneet. Tämäkin kuva on hyvä.

Mutta entä sitten, jos pallo on toisessa päässä ollessaan aina siinä ja kintaalla? Jos takaisin syötöt eivät olekaan tasaisia tai meinaavat jopa jäädä väliin, eikä pelaaja osaa tai halua avata pelityylinsä muutoksen syitä? Tai ehkä edes myönnä pelityylin muuttuneen? Voi olla, että aluksi tsemppaus riittää - siis että toinen pelaaja kiinnittää toisen huomion aina lähestyvään palloon, ja alkaa näin vähitellen ohjata peliä, jos toinen ei tormistaudu. Voi olla, että 'mä hoidan, nou hätä!-tilanteitakin alkaa tulla useammin, ja toinen huomaakin lopulta hyökkäävänsä pelaamaan kumpaakin puolta, koska se on itselle helpompaa ja arjen sujumisen kannalta hyväksi. Minne se toinen pelaaja katosi?

Voi olla, että se toinen pelaaja katselee peliä maila kädessä. Peliin voi olla vaikea mennä enää sekaan, jos se toinen pelaa kumpaakin päätyä jo rutiinilla. Silloin syrjään jäänyt osallistuu vain erillisestä pyynnöstä, toisen ollessa estynyt hoitamaan koko settiä yksin. Voihan olla, ettei sitä pelin lopettanutta enää edes kiinnosta. Tai että hän ei pysy enää mukana, eikä osaa sanoa sitä. Tai voi olla, että peli alkaa tuntua todella raskaalta ja jopa vastenmieliseltä, mutta sitä ei joko osata tai haluta sanoa sille toiselle - edelleen aktiiviselle pelaajalle - ettei tämä loukkaantuisi. Peli on siis muuttunut aika paljon; Toinen ei enää pelaa ja toinen ei uskalla jättää pelaamatta toisen puolesta. Kysymykset 'monelta sun työt/luennot loppuu?' ja 'mitä tänään syödään?' tulevat jo aika erilaisilla äänensävyillä, eikä papu-sipuliyllätys naurata enää ketään.

Aikansa hyvä

Missä vaiheissa peli pysyy kahden välisenä pelinä ja millä keinoin? Veikkaisin, että peli on kahden peliä niin kauan, kun jaksetaan puhua, sopia, nauraa, unohtaa ja keksiä keinoja yhdessä. Miten kahden päädyn pelaajan voisi pysäyttää ja saada senkin toisen takaisin mukaan peliin? Kuinka se tehdään, kuka sen tekee ja milloin ei ole enää paluuta?

Sillä ei kukaan jaksa loputtomiin pelata kahta päätyä pelissä, joka on tarkoitettu kahdelle. Vaikka hengästyminen olisi uusi normaali, se ei tarkoita, että se olisi oikeasti hyväksi. Semmoinenhan kuluttaa ihan valtavasti! Kuinka peliä jatketaan ja kenen vastuulla sen jatkuminen ja jatkaminen on? Pitääkö kahden päädyn pelin jatkua, jos toinen ei pelaa ja toinen ei jaksa pelata kummankin puolesta? Molemmissa päissä pitää pelata samaa peliä, että homma toimii.

Tämäkin on yksin vaikeaa

(Ja niin, onkohan eroperheiden laji sitten pesäpallo? Yhteiskunta lukkarina ja etävanhempi ulkovuorossa? Ja entä uusioperheet? Hmm.)