Kasvatuksen kannoilla

Aika usein lapsia yritetään kasvattaa - ja aika usein he kasvavat yrityksistä huolimatta. Kasvatustrendi kuitenkin vaihtuu välillä, eikä viimeistä sanaa ole vielä sanottu.

Tällä hetkellä ainakin varhaiskasvatuksessa on lyönyt läpi positiivinen pedagogiikka. Lapsen vahvuudet pyritään huomioimaan ja kehittämään, eikä heikkouksiakaan jätetä huomiotta. Kasvatetaan hyvällä.

Vahvuusvaris - avain eteenpäin

Jäin miettimään, että miksi. En tarkoita, ettei niin olisi hyvä, mutta mistä tämä ajatus ja suuntaus lähti? Kuka hän oli, joka polki jalkaa ja sanoi, että virheiden vahtaaminen, kurittaminen ja pakolla kasvattaminen saa nyt riittää? Sillä ihan toimivia ihmisiä on kasvanut ennenkin, vaikkei vahvuuksia ole huomioitukaan, mitä nyt sodan jälkeen kasvaneiden vanhempien traumat ja tabut siirtyivät hiljaisuudessa eteenpäin ilman riittäviä tunnetaitoja, itsesäätelyä tai vuorovaikutusta - asioita, joita nyt opetetaan sekä varhaiskasvatuksessa että koulussa juuri tästä hyvästä syystä.

Aiemmin piti pysyä kurissa, nyt etsitään omaa tietä. Aiemmin piti olla osa yhteiskuntaa, nyt osallistuminen on vaihtoehtoista - en tiedä mille, mutta yhteisöllisyysajatus on muuttunut ja muuttuu koko ajan. Aiemmin lapset saivat näkyä, mutteivät kuulua; nyt lapset ovat osallisia kehitystasonsa mukaisesti - tai ainakaan heitä ei samalla tavalla ehkä pyritä hiljentämään.

Vain muutos on pysyvää

Meistä aiemmin kasvatetuista kasvoi tämän hetken kasvattajia. Joku - tai varmaan aika monikin - päätti tehdä asiat toisin kuin mitä omat vanhemmat tekivät, ja alkoivat puhua toisin, kehittää toisin ja etsiä jotain muuta, kuin mitä itse aikoinaan saivat.

Uskallan vähän väittää, että positiivinen kehulla kasvattaminen on vastaliike nöyryyttävälle ja/tai sivuuttavalle kasvatukselle. Uskon hyvän olevan hyvä. Siksi en voikaan olla miettimättä, että millaisia aikuisia me nyt kasvatamme, sillä tulevia aikuisia muovataan nyt. Jokaisessa ikäpolvessa on heitä, jotka pyrkivät paikkaamaan oman lapsuutensa laiminlyönnit. Hyvällä tuurilla ja riittävän kovalla äänellä lausuttuna myös muut kuulevat näistä ajatuksista - ja nykyisinä teknologian aikoina moni kuulee. Vanhemmuudessa on nyt moniäänisyyttä ja jopa eräänlaisia aatesuuntia, ja hyvä niin. Onneksi on mistä valita.

Kenelle lapsia kasvatetaan? Itselle, yhteiskunnalle vai jollekin muulle? Talouselämälle ja työllisyyden tarpeisiin? Veronmaksajiksi? Ehkä niiksikin, mutta toivottavasti myös heille itselleen, tämän päivän lapsille. Että jonain päivänä heillä olisi kantavat jalat ja ymmärrystä - sekä tahtoa ja oivallusta kasvattaa seuraavat vieläkin paremmin, sillä hyvä kasvaa hitaasti. Valmista tuskin tulee koskaan, mutta tehdään parhaamme. Niin me, kuin vanhempammekin - ja toivottavasti lapsemmekin - niillä eväillä, mitä mukaan on tarttunut.

Mitä sinä näet?