Koko rahan edestä?

Kirkko on näinäpäivinä julkisuudessa yleisimmin hieman kehnossa valossa. Yleisin "uutinen" lienee se, kuinka paljon ja missä ajassa kirkko jäseniään menettää - toisaalta aika usein taidetaan nyt mainita myös se, kuinka moni liittyy. Vaikka liittyjien määrä näyttäisi olevan nousussa, on sitä myös kirkosta eroajien määrä. Eroamispiikit kurkottelevat ylemmäs muun muassa siksi, ettei tasa-arvoinen avioliitto saa virallisesti meltä siunausta, ja jotkut eroavat siksi, että olemme niinkin liberaaleja, että rukoilemme parien puolesta ja kanssa. Muita syitä ovat toisinaan Päivi Räsänen, ja joskus jopa joku, jolla on sanavaltaa myös kirkon piireissä. Lähtökohtaisesti olemme sekä liian konservatiivisia että liberaaleja, kuten myös tiukkapipoisia ja liian avaralti sallivia. Olemme myös liian vanhoillisia, mutta niin edistyksellisiä, ettei uusi virsikirja (siis se 1986 käyttöön otettu) oikein taivu vieläkään. Eikä edes Satumaata otettu lisävihkoon. Sitäpaitsi kirkollisvero on monta kymppiä kuussa, enkä tarvitse firman palveluja juuri nyt.

Kirkko. Tyhjänäkin olemassa.

Raha on mittari, jolla sekä kirkkoa että jäseniä mitataan: jäsen mittaa tilipussia, kirkko mittaa menojaa ja kulujaan - ja molemmat yrittävät säästää. Kirkollisvero on suurin kirkon toiminnan rahoittaja, ja siitä toimintamme on riippuvainen. "Mihin kirkollisveroa käytetään"-piirakka diagrammeissa esitetään usein, kuinka paljon rahaa käytetään lasten ja nuorten hyväksi, kuinka paljon menee diakoniaan (vrt. kirkon sosiaalityö), kuinka paljon kuluja hautausmaiden kunnossapito maksaa ja miten kallista rakennusten ylläpito on. Tai leirikeskusten. Mitä maksaa aikuis- tai vanhustyö, ja kuinka monta euroa missäkin seurakunnassa käytetään juuri sinua ja tarpeitasi ajatellen. Näitähän diagrammit esittävät.

Jossain näin rohkean piirakkamallin. Siinä oli toiminnot muutettu tekijöiden palkoiksi - eli meiksi, kirkon työntekijöiksi ja meidän työtunneiksemme. Siitä näkyi, että me olemme kirkon suurin kuluerä. Senkin takia joku varmaan erosi. Että ihmisillehän nekin rahat valuvat, vaikka niin ylväästi esitellään, että nuorille ja lapsille ja vanhuksille. Tai kodittomille. Että kirkon työntekijöillehän ne menevät - en maksa.

Niin. Kukapa sen työn tekisi, jos raha menisi muuhun kuin palkkoihin? Ilman ihmisiä eivät seurakuntasalit, kirkot ja leirikeskukset pysy kunnossa, eikä ilman ihmisiä niissä ole toimintaakaan.

Kirkon seurakuntamestarit ja emännät pitävät huolta tiloista ja tavaroista. Seurakuntamestarit tietävät, milloin ovien on oltava auki, montako tuolia tarvitaan, jätetäänkö tila vapaaksi vai kerätäänkö pöydätkin pois. He varmistavat, että hommat, tilaisuudet ja tapahtumat tapahtuvat hyvissä tiloissa ja huolehtivat tarvittavan välineistön paikalle. Emännät puolestaan siivoavat, järjestävät, kokkaavat ja leipovat. Tilaisuudet ja tapahtumat lasten kerhoista hautajaisten muistotilaisuuksiin tapahtuvat siisteissä tiloissa emäntien ansiosta. Emännät taikovat tarjottavat kirkkokahveille, varattomien ruokailuun ja moneen muuhun - ruokavalioiden mukaan ja turvallisesti. Seurakuntamestareiden ja emäntien työ tapahtuu piilossa, mutta ilman heitä moni hyvä jäisi tapahtumatta.

Kyllä he ovat palkkansa ansainneet.

Seurakuntasihteerit tietävät mistä, missä ja kenen toimesta mitäkin tapahtuu. He tietävät, milloin kirkko on varattu, kuka hoitaa kasteet, hautajaiset ja vihkimiset ja kuka toimii kanttorina. He tietävät, kuka on vastuussa mistäkin tapahtumasta, ja auttavat etsimään kadonneita omaisia tai oikomaan puutteellisia puhelinnumeroita. He ovat niitä, jotka kohtaavat ensimmäisenä vastakuolleiden omaisia - työpöydillä on aina nessuja - ja he onnittelevat ensimmäisinä uudesta perheenjäsenestä. Seurakuntasihteerit tietävät vapaat hautapaikat ja talkoiden päivämäärät. He toimivat sihteereinä työpaikkaneuvotteluissa sekä seurakuntaneuvoston kokouksissa. He ovat seurakunnan ensimmäiset kasvot ja ääni.

He ovat seurakuntamestareiden ja emäntien kanssa kaiken toiminnan kivijalka.

He ovat palkkansa ansainneet.

Lastenohjaajat pyörittävät usein kaikille ilmaisia aamu- ja päiväkerhoja sekä perhekerhoja. He järjestävät tapahtumia ja retkiä, ja varmistavat, että tilaisuudet ovat turvallisia ja ohjelma ikäkausille ja ryhmälle sopivaa. Iltapäiväkerhotoiminta on maksullista, ja maksut määräytyvät kunnan kerhotoiminnan mukaan, mutta kaikki toiminta on yleensä kaikille saman hintaista - niin kirkkoon kuuluville kuin kuulumattomillekin - vaikka vain kirkkoon kuuluvat periaatteessa mahdollistavat kyseisen toiminnan. Esimerkiksi kotihoidossa olevat lapset saavat  näissä kerhoissa ryhmässätoimimiskokemusta ja oppivat niitä sosiaalisia ja motorisia taitoja, joista usein päivähoito muuten huolehtii. Lisäksi vanhemmat voivat saada muutaman tunnin viikossa aikaa toimittaa asioita, joita lapsen kanssa on vaikea tai mahdoton hoitaa. Vanhemmat tietävät, että heidän lapsensa on hyvässä hoidossa.

Kyllä lastenohjaajat ovat palkkansa ansainneet.

Nuoriso-ohjaajat sukeltavat nuorten maailmaan täyttämään aikuisen tarvetta, järjestämään nuorten iltoja ja leirejä, olemaan paikalla ja olemassa elämän kinkkisissä kysymyksissä, joista ei muille uskalla puhua. Nuoriso-ohjaajat tuntevat nuorten kysymykset ja heillä on taitoa, tietoa ja osaamista tsempata nuorisoa pysymään hyvillä teillä ja saamaan otteen elämästä. Tähän vaaditaan aikaa ja ihmisiä, jotka haluavat ja pystyvät nämä paikat täyttämään. Kaikista ei siihen ole.

Kyllä nuoriso-ohjaajatkin palkkansa ansaitsevat.

Diakonit tietävät, mitä suomalainen hätä on. He tuntevat kaupan nurkalla notkuvat nimeltä. He tuntevat taloudellisissa vaikeuksissa olevat vanhukset ja perheet, joissa jokainen makaroni lasketaan. He tuntevat sielun, mielen ja ruumiin hädän, yksinäisyyden ja pelon, joka asuu suomalaisten sydämissä. Ja maahanmuuttajien myös. He kuulevat, näkevät ja tekevät. He auttavat ja etsivät. Heitä tarvitaan.

Diakonin palkka on täysin ansaittua.

Kanttori on korkeakoulututkinnon suorittanut ammattimuusikko, jonka on hallittava paitsi virsikirja myös valtava määrä klassista musiikkia. Tätä nykyä moni kanttori taipuu säestämään myös kevyttä musiikkia, ja häämarsseina soivat modernimmatkin kappaleet Indiana Jonesin tunnusmusiikista Pirates of the Caribbeaniin. He opettelevat uutta palvellakseen kirkkokansaa. He hallitsevat paitsi urut, usein myös vähintään pianon ja jonkin muun soittimen: viulun, huilun, sellon tai haitarin. Tai ukulelen, heistä on moneksi. He harjoittavat ja johtavat kuoroja, hallitsevat partituurin luvun ja konserttien järjestämisen. He ovat ammattimuusikoita, joilla on keikka vähintään kerran viikossa ja jokainen keikka on yleensä yleisölle ilmainen. Ilman kanttoreita me emme laulaisi näin paljoa, emme oppisi uutta, eivätkä tilaisuudet olisi niinkään eläväisiä.

Kanttorit ansaitsevat palkkansa.

Papit lienevät seurakunnissa kaikkein näkyvimmällä paikalla, ja nimiltään tunnettuja. Pappeja kohdataan elämän taitekohdissa: naimisiin mennessä, lapsen synnyttyä, läheisen kuoltua, lapsen rippikoulun taitteissa. Lisäksi opetamme, laulamme, pidämme hartauksia ja jumalanpalveluksia. Olemme olemassa sielunhoidon vuoksi ja ripin vastaanottajina jotta ihminen voisi olla sielunsa ja Jumalansa kanssa rauhassa. Menemme hoitolaitoksiin ja vanhainkoteihin toimittamaan ehtoollishartauksia joko suuremmalle joukolle tai yksityisesti - joskus meidät kutsutaan antamaan ehtoollinen pian kuolevalle. Ainakin isommissa kaupungeissa on käytössä päivystyspuhelin, josta papin voi kutsua paikalle mihin vuorokauden aikaan tahansa vuoden jokaisena päivänä kuolevan viereen tai vaikka viemään suruviestiä onnettomuudessa kuolleen omaisille - joskus vanhemmille, joskus puolisolle ja lapsille. Me emme saa sunnuntai- tai ylityökorvauksia. Meillä ei ole työaikaa. Kun maan hallitus pohti sunnuntailisien poistamista joku oli laskenut, kuinka paljon pappien palkka putoaa. Ei sille toivottavasti tapahdu mitään. Saamme saman rahan olimmepa töissä aamusta iltaan keskiviikkona tai sunnuntaina, joulupäivänä tai juhannuksena.

Toivon ansainneeni palkkani.

Kirkkoherrat pitävät huolta, että kaikki edellämainittu voi tapahtua. Lisäksi hekin hoitavat peruspapin työtä siinä määrin, kuin ennättävät tai on välttämätöntä - he paikkaavat ja hankkivat sijaisia. Heidän vastuullaan on työntekijöiden jaksaminen ja he ovat vastuussa siitä, mitä täällä oikeastaan puuhataan. Heidät kutsutaan edustamaan tärkeimpiin tapahtumiin, ja heidän mielipidettään kysellään gallupeissa. On heidän tehtävänsä mahdollistaa.

Kirkkoherrat ansaitsevat palkkansa.

Kirkon kasvot? Voiko ne tuntea?

Kun kirkosta erotaan, pitää tällä puolella tiskiä miettiä, mistä edellä mainitusta aletaan karsia. Aloitetaanko perheistä ja lapsista vai kenties nuorisosta? Vähennetäänkö diakonia-avustuksia? Kuinka paljon papistoa ja kanttoreita voidaan vähentää, että ihmiset edelleen tulisivat kohdatuiksi elämän taitekohdissa, että olisimme muutakin kuin paikalle heilahtava show, josta parhaiten jää mieleen auton perävalot? Että oli kiire. Ettei ollut aikaa pysähtyä, olla läsnä - nähdä ja kohdata. Kuinka paljon rakennuksia voidaan myydä niin, että haja-asutusalueillakin olisimme edelleen läsnä ja olemassa, sillä maaseudun vanhetessa yksinäisyys lisääntyy. Kuinka voimakkaasti voimme vetäytyä kasvukeskuksiin, joissa juurettomuuteen pudonneet eivät löydä seurakuntaansa (jonka ovet ehkä kotipaikkakunnalla on jo suljettu)?

Kajaani ja Kirkon palvelukeskus ovat jo aloittaneet ja saaneet päätökseenkin yt-neuvottelunsa. Harjavalta miettii, mistä ja miten voisivat säästää - ja saattaa aloittaa yt:t.Kun kirkosta erotaan hyvä vähenee. Jumalan kutsumat ja kirkon palkkaamat yrittävät tehdä koko ajan kasvavat työnsä vähenevillä resursseilla, pienemmällä rahalla ja kasvavilla vaatimuksilla. Yt:t aiheuttavat lisää työttömyyttä - eli kirkollisverolla paitsi autat lapsia, nuoria, perheitä, vanhuksia, yksinäisiä ja saat apua tarvitessasi, mutta myös annat työtä toiselle!

Me pyrimme tuottamaan (kamea sana) hyvää, laadukasta ja ammattitaidolla valmisteltua yhteistä toimintaa, johon ihmisten olisi kiva tulla. Ettei tavitsisi jäädä yksin. Kaiken tämän yllä ja kaikessa tässä on Jumala, joka meidät on tänne kutsunut tekemään hyvää, parantamaan maailmaa ja olemaan Hänen alaisiaan taistelussa kärsimystä vastaan. Hänen vuokseen me emme kysy jäsenkorttia auttaessamme - jäsenmaksu on vapaaehtoinen, kuten tiedät.

Joten saanen kysyä, ennen kuin eroat: mistä leikataan?

Naps vain.