Työn ja kuormien uuvuttamat

Tämän päivän työelämä huutaa tuottavuutta ja tuloksia. Johtajat kurssittavat toisiaan ja miettivät, kuinka työntekijät saataisiin sitoutumaan työhön niin mieleltään, sielultaan kuin ruumiiltaankin parhaiden tulosten esiin pusertamiseksi. On kikyä, jolla vähennetään vapaa-aikaa työn hyväksi, on lomarahojen leikkausta, jotta saataisiin säästöjä ja on kehityskeskusteluja, joilla "kannustetaan" työntekijöitä vieläkin parempiin suorituksiin.

Kunnallisella ja yksityisellä puolella kehityskeskusteluissa ja kehittymisessä on jotain järkeä, sillä henkilökohtaisilla taidoilla voi palkkaansa korottaa kymmeniä prosentteja. Kirkossa palkkaa voisi huippusuorituksilla saada muutamia kymppejä lisää peruspalkan päälle - eikä tätäkään gloriaa jaeta mitenkään heppoisilla perusteilla.

Kissat ja srk:n työtekijät - kiitoksella kylläiset

Ei minun tarkoitukseni ole nyt vinkua rahasta, vaan uupumuksesta. Tutustuin vast'ikään Pinesin työuupumusteoriaan (kyllä, psykologeilla on oma kokonaisteoriansa myös tälle sektorille.) Ainakin Itä-Suomessa seurakunnissa työskentelevät nuoret naiset alkavat olla ja ovat jo varsin heikossa hapessa. Yritämme sitoutua työhön enemmän ja paremmin ja ainakin itse koen vähän päästään epäonnistuvani. Tämä masentaa, ahdistaa ja turhauttaa. Kun ei riitä aika eikä pää. Mihin asti pitäisi venyä ja mikä riittäisi? Ja samaan aikaan saa lukea, että työtehon on noustava, on oltava tuottavampi ja halvempi - kaikin puolin parempi. Mutta kun ei pysty.

Pines julisti minulle uupuneen evankeliumin edelliseen: työuupumuksen vaara kohdistuu vain ja ainoastaan heihin, jotka ovat työhönsä hyvin motivoituneita ja voimakkaasti sitoutuneita. Jos hommasta ei piittaa niin paljoa, se ei uuvuta niin paljoa - ihan järkeen käypää! Työuupumuksen yksi oire on kyynistyminen, joka toimii sorkkarautana motivaation ja työn välillä, eikä työlle enää yksinkertaisesti jaksa antaa enää kaikkeaan, koska kaikkea ei enää ole niin paljon annettavaksi. Motivaation vähetessä kyynistyminen kasvaa ja kokonaishyvinvointi romahtaa. Kiinnostus kaikkea kohtaan vähenee, ja lopulta vain vituttaa. Kaikki. Yritä siinä sitten olla tuottava.

Lopulta hyvänä päivänä saattaa päästä ylös sängystä. Kokeilin.

Näin ollen ajattelen, etteivät työhönsä uupuneita tarvitse enää sitouttaa voimakkaammin, vaan että heitä ja meitä pitäisi rohkaista lepäämään. Mitä luovemmin ja sitoutuneemmin hommaa tekee, sen syvemmin siinä yleensä on mukana - vaikkei aina tarvitsisi. Sitoutunut mieli ei tutkimusten mukaan voi saada riittävästi lepoa, joten ruoskiminen ei hyödytä ketään. Se ei johda parempiin suorituksiin vaan loppuunpalamiseen. Myöskään toppuuttelu ei toimi, sillä sen voi kokea käsien sitomisena, joten jäljelle jäänee delegointi ja yhteistoiminta. Nuorten naisten epidemian kaltainen uupuminen lienee jonkinlaista jatkumoa koulusuorittajille, joiden on vaikea tyytyä hyvään. Paras on hyvän pahin vihollinen.

Siskot (ja miksei veljetkin), pyritään hyvään! Jos vahingossa tulee priimaa, niin mahtavaa muttei välttämätöntä! Pysytään pystyssä ja pinnalla, meille on luvattu lepo.