Viihde- ja toimintapalvelu Oy Kirkko Ab - eli kuinka omaan jalkaan ammutaan

Joku aika sitten kirjoitin siitä, kuinka osaavaa ja ammatillista taituruutta kirkon työntekijöissä on. Työtä tehdään sydämellä, mielellä, sielulla ja ruumiilla, ja juttu löytyy täältä. On totta, että kirkon työntekijät ovat ammattilaisia. Olemme läsnäolon, kuuntelemisen, musiikin, opettamisen, asioihin puuttumisen ja vaikuttamisen ammattilaisia. Ja sekin on ongelma.

Joitakin vuosikymmeniä sitten Suomi eli vielä yhtenäiskulttuuri aikaa. Kirkkoon kuuluminen oli normi, ja kirkosta eronneet aitoja kapinallisia ja anarkisteja. Tuona aikana kirkon henkilökunta monipuolistui ja ammatillistui - sihteerien, emäntien, seurakuntamestareiden ja lasten- ja nuoriso-ohjaajien vakansseihin tuli tutkintovaatimukset samoin kuin kirkon perinteisissä viroissa on jo pitkään ollut. Kirkko buustasi toimintaansa, ja aiemmin yhteisvoimin keksityt, kehitetyt ja toteutetut hommat ja tapahtumat valuivat ammattilaisten rautaiseen otteeseen, jossa asiat osattiin suunnitella ja toteuttaa turvallisesti ja pikkuhiljaa lisääntyvän byrokratian tarpeet täyttäen. Seurakuntayhteisö muuttui hiljalleen yleisöksi - vaikka sitä ei saa ääneen sanoakaan.

verot ja byrokratia

Yhtenäiskulttuuri on murentunut, eikä kirkkoon kuuluminen ole enää mikään itsestäänselvyys. Ennemminkin pitää vähän puolustella, miksi kuuluu kyseiseen instanssiin. Seurakunnan tehtäviin ja tapahtumiin on jälleen alettu etsiä seurakuntalaisia - vapaaehtoisia - toteuttamaan ja tekemään, koska meidän työntekijöiden on ollut pakko huomata, etteivät omat rahkeet ja rahat enää riitä siihen, mihin kultaisten vuosien aikana totuttiin.

Mutta me kämmäsimme niiden vuosien aikana. Totutimme kansan siihen, että tapahtumiin tullaan vieraiksi eikä tekemään. Nyt tarvitsemme yhteistyötä, tekijöitä ja toteuttajia - yhteisöä - mutta emme sitä pysty itse tietenkään rakentamaan. Yhteisö koostuu heistä, jotka siihen kokevat kuuluvansa, mutta viihde- ja toimintapalveluna olemme kadottaneet heidät, jotka voisivat meitä tarvita myös yhteisöllisessä mielessä. Toisalta olemme toisinaan niin seurakuntalaissensitiivisiä, ettemme edes uskalla pyytää ketään tekemään ja toimimaan - kun entäs jos he eivät haluakaan? Olen livenä kuullut tämän perustelun, enkä vieläkään ymmärrä, kuinka kysyminen olisi liiallista ahdistelua - kun on ihan okei sanoa, ettei onnistu/halua/ehdi.

On surullista todistaa kerta toisensa jälkeen, kuinka vaikkapa messu toteutuu vain muutaman työntekijän voimin. Myönnän, että niin se on toisaalta helpointa, sillä kun itse lukee ja tekee ja puuhaa niin tietää myös, että asiat tapahtuvat ja toimivat. Mutta yhteisön kannalta tämä on tuhoavaa ja edelleen professionaalisuutta korostavaa: me osaamme ja teemme, te kuuntelette ja osallistutte sillai. Kivasti ja meitä häiritsemättä. Olette kohde, me olemme tekijä ja tuottaja.

osallistuvat

Että semmoista yhteisöllisyyden rakentamista... Tokihan onneksi sentään etsimme ehtoollisavustajia, musiikkiavustajia, tekstinlukijoita sekä esirukouksen laatijoita ja lukijoita, mutta silloinkin pyydämme ihmisiä spesifiin tehtävään. Lukeminen julkisesti on pelottavaa ja hankalaa, ja iloitsen jokaisesta rohkeasta, joka toteuttaa kanssamme. Mutta kuinka vaikeaa onkaan kysyä: mitä haluaisit tehdä? tarkoittaen, että kaikki lukuunottamatta ehtoollisen asettamista olisi yhdessä tehtävissä. Kellonsoitto (napin painaminen tai sitten oikeasti kilkuttelu, jos ei mene ihan rytmissä niin so?) säestys, laulaminen, rukoukset, ehtoollisen kattaminen, pikareiden peseminen, virsien tauluun latominen, kikkokahvin keittäminen, you name it! Mutta kun ei voi edes kysyä...

Toimintamallina kirkko kilpailee muiden ajanviettotapojen kanssa. Me olemme valinta, jolle aikaa halutaan tai ei haluta antaa. Toimintaamme osallistutaan vaihtelevasti ja toiminnan kannattavuutta mitataan kävijöiden määrällä. Se kuulostaa juuri siltä, että seurakuntakodista on tullut seurakuntakeskus. Ei kenenkään koti, vaan paikka jossa käydään jos käydään. Niin kuin vaikka ostoskeskus.

Pyhän Annan lastenkirkossa Vantaalla (Koulutie 11) on lastenmessu kerran viikossa - ja jokainen tehtävä on ensisijaisesti varattu lapselle ja aikuiset ovat vain back upina. Kaikki osaavat ja osallistuvat.

Lasten paikka. Saa tulla.

Arvostan.

Edit. 30.7.2017 klo 14.14: Pyhän Annan kirkko on kiinni sisäilmaongelmien vuoksi. Pihalla on ainakin järjestetty eväskirkkoja ja muita kokoontumisia. Nyt oikeesti, mahdollistakaa kasvavien yhteisö, please!