sunnuntai 6. elokuuta 2017

Yhteiseen pöytään (pääsy kielletty!)



 Olin kesän aikana läsnä juhlakokoontumisessa, jossa oli koolla Paavalin synodilaisia eli niin sanottuja Luther-säätiöläisiä, oli pieneen nimettömään herätysliikkeeseen kuuluvia, jotka eivät vietä joulua, oli körteiksi itsensä laskevia ja muutama ihan vaan luterilainen.


Meidän kirkkokunnillamme ei ole ehtoollisyhteyttä, ja joissain tapauksissa meillä ei ole mitään muutakaan yhteyttä keskenämme.  Meidän virkamme eivät kelpaa toisillemme ja virallisten dogmien valossa olisimme voineet kukin osoitella toisiamme sormella ja kertoa, kuka on väärässä ja kuinka paljon ja minkä vuoksi kukin on menossa helvettiin niin, että heilahtaa. Niin ei kuitenkaan ollut, ja sen kiteytti juhlapuhuja sanoissaan: "me olemme kulkeneet erilaisia teitä ja meillä on eromme, mutta siitä huolimatta voimme kokoontua yhteen ystävinä ja sukulaisina."


Niin me lauloimme ruokavirren (472, siitä ei edes keskusteltu) ja kävimme yhteiseen pöytään, johon kaikki olivat tervetulleita dogmeistaan huolimatta. Pyysimme yhdessäolollemme siunauksen Korkeimmalta ja hän salli meidän tulla ravituiksi niin ruumiin kuin yhdessäolonkin tarpeissa. Vaikka taustalla kareili tietty määrä surua, huolta ja oikeassa olemisen pakkoa suhteessa toisiimme me ylitimme sen keskinäisellä rakkaudella, ilolla ja jälleennäkemisen riemulla.

Yhteinen erottaja



Mietin tuon tapaamisen jälkeen pitkään sitä, mikä on ajanut meidät Jumalan etsinnässämme näin erilleen – me kaikki olemme nimittäin juurellamme körttejä – ja tulin siihen tulokseen, että kukin meistä on kaivannut Jumalaa niin eri tavalla. 

Luther-säätiöstä kotinsa löytäneet ovat löytäneet ne tarpeelliset rajat, joita he ovat elämäänsä tarvinneet. He ovat saaneet vahvistuksen oikealle ja väärälle ja yhteisön, jonka kanssa rajoihin perustuva rakkaus on mahdollista jakaa. Yhteisön turva on tietoisuus välttämättömästä ja vältettävästä, ja antaa mahdollisuuden mielenrauhaan. Rakkauden riemu on taatusti kantavaa, ja tämän löysin erottavaksi tekijäksi.


Pieneen herätysliikkeeseen etsiytyneet olivat puolestaan eläneet hyvin risaisen ja haavoittavan nuoruuden. Liikkeessään he olivat kohdanneet Jumalan, joka Jeesuksessa Kristuksessa on antanut kaiken menneen ja jo tehdyn anteeksi. Armon ja rakkauden Sana on antanut heille onnen ja rauhan, sen mitä he etsivät maailmasta ja saivat Jumalalta tässä yhteydessään. Jumalan rakkauden rajattomuus on nielaissut heidät, ja heidän ilonsa, rauhansa ja kokemuksensa syvyys on käsin kosketeltava, se näkyy heidän kasvoillaan ja puheessaan. Yltäkylläisen ja rajattoman rakkauden kokemus oli meille muille edelleen outoa, vaikka olemme olleet tekemisissä kymmeniä vuosia.


Me, jotka tunnustamme luterilaisuutta olimme puolestamme Jumalaamme tavalla tai toisella kiinni kasvaneita. Jumala kuuluu elämän arkeen ja juhlaan, mutta koko maailmamme kerralla kirkastavia armon kokemuksia tai uskon jykevää muuria me emme ole kokeneet. Ymmärsin kuitenkin, että se, minkä minä koen uskossani nimenomaan uskon ja elämän vapaudeksi Jumalan kanssa voi pelottaa ja tuntua haljulta, jos en ole kokenut kaiken nielevää rakkauden syvännettä tai jos tarkkaa rajaa oikean ja väärän välillä ei ole vaan ohjeistus menee ennemminkin 1. Korinttilaiskirjeen 10 luvun 23 jakeen sanoin: "Kaikki on luvallista" -- mutta kaikki ei ole hyödyksi. "Kaikki on luvallista" -- mutta kaikki ei ole rakentavaa. Jakeessa 24 jatketaan vielä, ettei kukaan saa etsiä omaa etuaan vaan aina toisen parasta. Näissä sanoissa minä kuulen rakkauden kaksoiskäskyn Jumalasta, lähimmäisestä ja itsestäni. Se antaa vapauden, mutta samalla se pakottaa miettimään itse, mikä on hyödyksi ja tarpeen, ja mikä ei. Lupa järjen itsenäiseen käyttöön voi olla lahja tai kirous, ja se erotti minut monista paikalla olleista – samoin kuin toki pappeutenikin, mutta siitä ei edes puhuttu.


Körtit puolestaan kaipaavat Jumalaa synnistään tietoisina. Heille Jumalan löytyminen on outoa ja jopa paheksuttavaa – Pyhästä Hengestäkin puhutaan vain arkaillen. Herätysliikkeeseen kuuluvien riemullinen kiitollisuus löytyneestä Jumalasta, hänen rakkaudestaan ja armostaan ei istu kaipaaville. Toisaalta körttien inhimillisen heikkouden tunnustava kaipailu ei ole riittävän pontevaa, jotta sitä heikkoutta rohjettaisiin vastustaa. Se ei kipuile oikean ja väärän välillä, eikä riemuitse jo saadusta armosta. Armon kaipuu on syvässä. Ja niin hiljaisuus, heikkous ja kaipaus erotti körtit meistä muista.

Hyvä ote



Me edustimme niin monia eri tapoja lähestyä ja kohdata Jumala - käskyt ja lupaukset, armo ja rakkaus, elämän arki ja lahjaksi saadut, kaipaus ja heikkoudentunto. Meillä olisi ollut kaikki mahdollisuudet osoitella toisiamme sormella ja toivottaa hyvää matkaa helvettiin. Ja kuitenkin olemme saman Jumalan puoleensa vetämiä, Hänen lupauksillaan, armollaan, lahjoillaan ja välähdyksillään siunattuja. 

Ja niin tuona kesäisenä päivänä samassa pöydässä meillä oli tilaa, vaikka muutoin emme yhdessä kiittäisikään.

Tässä oli pieni ihme.

Tarkennus 6.8.2017 klo 16.26. Ei ole tarkoitus väittää, että körtit ja luterilaiset olisivat eri firmaa, ja tarvitsisivat sen vuoksi erikseen sovitun ehtoollisyhteyden. Tarkoitus oli tuoda esiin erilaisia näkökantoja ja uskonkokemuksia, jotka erottavat ja yhdistävät meitä - nyt toteutunut ateriayhteys eri kirkkokuntarajojen yli oli vain tästä näkökulmasta jännittävä kokemus.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen, joskin tavallaan täysin oikea, on käsitys luterilaisten ja körttien ehtoollisyhteydestä. Olisikin kummaa, jos yhteyttä ei olisi, kun körttiläisyys on luterilaisen kirkon herätysliike; ilmeisesti kaikki körtit ovat evankelisluterilaisen kirkon jäseniä.

    Lisää asiasta https://www.h-y.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Veikko, kyllä ovat! Meni puuro ja velli vähän sekaisin, kun yritin terottaa uskonkokemusten eroja, ja sitten tuo ehtoollinen vähän jäi niinkuin pintaan. Yritin tarkentaa.

      Poista