Neutraalisti humanisti

Joensuun seudulla on männäviikkoina veivattu Varhaiskasvatussuunnitelman ja kirkon kimpussa - siis että saavatko seurakunnan edustajat mennä päiväkoteihin ja kerhoihin pitämään tunnustuksellista toimintaa hartauksineen, Raamatun kertomuksineen ja (virsi)lauluineen. Elokuun alussa tiedettiin, että ei, ja nyt tiedetään että kyllä.

Systeemi on ollut toiminnassa jo kymmeniä vuosia, mutta nyt muutamat ovat havahtuneet puolustamaan uskonnolta puolustuskyvyttömiä ja pohtivat muun muassa sitä, että tietävätkö vanhemmatkaan, että heidän pilttinsä osallistuu kunnallisessa hoidossa uskonnolliseen tilaisuuteen. Veikkaan, ettei näillä huolehtijoilla itsellään ole päiväkoti-ikäisiä lapsia, sillä jos olisi he tietäisivät, että joka vuosi lasten vanhemmilta kysytään kirjallisesti, että saako lapsi osallistua seurakunnan tuokioihin. Ja jos ei saa, niin sitten ei saa - on muuta toimintaa. Eli huoli pois, kenellekään ei vanhempien vastustuksen vuoksi kerrota Jeesuksesta.

Jeesus - yllättävän pelottava. Taas ;)

Sanomalehti Karjalainen julkaisi kolumnisti Liisa Yli-Ketolan kolumnin aiheesta. Yli-Ketola toivoi, että päiväkoti-ikäisten turha jaottelu olisi nyt viimein lopetettava ja siirryttävä rationaalisen maailman mukaiseen elämänkatsomustietoon, joka olisi tunnustuksetonta ja joka olisi kaikille soveliasta ja ketään loukkaamatonta. Tavallaan ymmärrän Yli-Ketolan pointin, ja ennen kaikkea ymmärrän sen siitä vinkkelistä, ettei hän - luterilaisen varhaiskasvatuksen hedelmä - lopulta kokenut polttavaa tarvetta kiinnittyä kirkkoon ja sen perinteisiin kovinkaan tiukasti. Tämä on minulle ok, hämmästelen vain, että muilta pitäisi riistää mahdollisuus tutustua kokemuksen ja harjoittamisen kautta uskoon, johon lasten vanhemmat ovat lapsen halunneet liittää. Lapsille pitäisi tämän sijaan suoda neutraali pohja, jolta tutustua erilaisiin katsomuksiin mitään etukäteen painottamatta.

Kun asiaa tarkemmin miettii, usko ja uskonto ei todellakaan ole ainoa asia, joka meitä jaottelee. (Seuraavat esimerkit ovat kärjistettyjä, ja teen sen ihan tahallani.) Esimerkiksi kansalaisuus, äidinkieli ja sosiaalinen status lankeavat meille yleensä aika automaationa. Jotta lapselle voitaisiin turvata neutraali pohja, pitäisi lapset varmaan synnyttää kansainvälisillä vesillä ja varmistaa, ettei lapsi ensimmäisten elinvuosiensa aikana kuulisi lainkaan puhetta. Sosiaalisen statuksen neutraloimiseksi pitäisi varmaan kasvattaa kaikki lähtökohtaisesti laitoksissa - joissa tuo puhumattomuus olisikin helpointa järjestää, ettei kukaan vanhempi vain pilaisi lapsensa tasa-arvoisia mahdollisuuksia kaikkiin maailman kieliin.

Kun lapsi sitten saavuttaisi riittävän kypsyystason, hänelle voitaisiin opettaa yleistä kielitiedettä, jotta hän saisi käsityksen kaikista mahdollisuuksistaan. Mietin aika pitkään, että kuinka tämä opettaminen yhteisen kielen lähtökohtaisesti puuttuessa hoidettaisiin, ja tulin siihen tulokseen, että varmaankin pitäisi opettaa mahdollisimman monilla kielillä, jotta myös kielten käytännön esimerkit tulisivat varmemmin tutuiksi. Sitten lapsi voisi valita kielen, jota alkaisi harjoittaa tullakseen ymmärretyksi ja ymmärtääkseen muita ja maailmaa yleensä. (Tämähän toimisi ratkaisuna myös maahanmuuttajien kieliopintoihin: ei enää varsinaista kieltä, vaan kielitieteitä, että miten suomalais-ugrilainen kieli järjestäytyy ja mitä erikoispiirteitä siinä on.)

Ai, mutta tuoltahan jäi ravinto kokonaan pois! Jotta lapsi voisi valita myös ruokavalionsa, pitäisi heidät varmaankin kytkeä nenä-maha -letkuihin, jotta heidät voitaisiin ravita ilman ruokavaliovaikutteita. kun jotkut menevät ihan sekavaliolla, jotkut vegellä, jotkut ovo-pesko-kasviksina ja jotkut eivät käytä esim. maitoa. Ihan antaa kieroutuneet mahdollisuudet valita omat eväät. Joten jos elämän ensimmäiset vuodet mentäisiin ravintoliuksella, niin sitten voisi päättää, että miten haluaa itsensä jatkossa ravita.

Nuo lapsi-laitokset pitäisi muuten sijoittaa niille kansainvälisille vesille, ja pyrkiä varmistamaan joko se, ettei mitään tunnettua kulttuuria harjoiteta, tai sitten niin, että siellä harjoitettaisiin kaikkia. Taas vähennettäisiin jaottelua.

Kyllä, ihan älytön skenaario. Ei ympäristöä ja muiden ihmisten vaikutusta voi kenestäkään pestä pois niin, että meistä silti kasvaisi yhteisö, joka pysyy kasassa. Uskonto ja usko ovat kielen kaltaisia asioita, joita ei voi oppia ymmärtämään ja tulkitsemaan, ellei sinulla ole äidinkieltä, jonka käsitteet ovat sinulle jo tutut. Uskon kieli on vanhaa, juurien kieltä, jonka varaan länsimainen hyvinvointi ja siihen tähtääminen perustuvat. Jos ja kun noista juurista pyritään eroon pelkän yleisen moraalitajun varaan, me unohdamme ja hylkäämme sen, miksi moraalia on hyvä pitää yllä. Jonain päivänä emme ehkä enää muistaisi, miksi heikossa asemassa olisi autettava sen sijaan, että hänet ja hänen omaisuutensa voisi myydä velan maksuksi (okei, ei Jeesus kai niin orjuutta vastaan ollut, mutta siitä se idea vähän niinkuin lähti...). Tai että miksi koulutus on järjestättävä kaikille. Tai miksi puolueetonta oikeutta tarvitaan mihinkään, kun osalla meistä on enemmän rahaa ja valtaa. Uskossa ovat hyvän juuret, ja vaikka latvustossa on nyt hometta, se ei tarkoita, että juuri pitäisi hylätä.

Usko - mikä tahansa yhteisöllinen usko - antaa merkityksiä ja selittää todellisuutta. Kristitylle nämä merkit tarkoittavat aika paljon:

Ne ovat symboleja - tai kielitieteissä symbolifunktioita - jotka voidaan ymmärtää ja joita voidaan käyttää "oikein" vain harjoittamisen kautta. On eri asia tietää, mitä yllä olevat ovat tai vieläpä niin, että tietää kuinka ne kristinuskoon liittyvät, kuin todella ymmärtää, mitä kaikkea ne sisällään pitävät. Usko avaa silmät näkemään enemmän kuin pari viivaa - ja tämä pätee myös muihin uskontoihin tutustuttaessa.

Kun tiedät, mitä vaikkapa

tarkoittaa, ymmärrät, etteivät asiat muissakaan uskonnoissa varmaan ole vain sitä, miltä ne vain  näyttävät.


Se, mitä ymmärtämyksellään sitten tekee, on se valinta, johon ihminen kypsyttyään pystyy. Annetaan toisillemme - myös lapsille - mahdollisuus ymmärtää ja kypsyä, okei?