#metoo

Nainen ja pappeus - ilmeisen kiehtova yhdistelmä joidenkin mielestä. Onko naispappi julkista riistaa? Saako huudellessa sinutella vai pitääkö teititellä? Olen tästä teemasta aiemminkin napsutellut, mutta #metoo -kamppanjan siivittämänä rouskuttelen asiaa vielä vähän ahdistelun näkökulmasta, ja Maarit Hirvi antoi asialle kasvot ihan valtakunnan mediassa vastikään.

Alba ja yleensä muutenkin asialliset kuteet peittävät pappeja - niin miehiä kuin naisiakin. Jotain eroa ilmeisesti on kuitenkin havaittavissa, sillä onhan se nyt selvää, että naispappi on seksuaalisempi olento kuin miespappi. Vai onko? Tai siis, tapahtuuko näin miespapeille?

- Harvoin on perääni niin paljon huudeltu, kuin sokeripala näkyvillä päiväsaikaan kaupungilla - ilta-aikaa en ole kokeillutkaan. On ehdotteluja, uteluja ja kommentointia - ulkonäköä ruoditaan ihan aika isoon ääneen, eikä muutenkaan olla nätisti. En tiedä, onko siinä toisaalta kyse jostain miesten välisestä pissimiskilpailusta, että kuka uskaltaa olla papille törkein, sillä jutut ovat oikeasti kamalia. Sitä paitsi, voiko siihen laukoa takaisin ilman, että papin loukkaavasta julkisesta käytöksestä saa lukea vähintään paikallissanomien tekstiviestipalstalta? Tai mites miehet, huudellaanko teille kun kuljeksitte kaftaanissa kirkon ja konttorin ulkopuolella?

-Alba peittää, ja kuulemani mukaan se vasta jännää onkin. Että on jännää, kun jää melkeimpä kaikki arvailujan varaan. Kollega oli toivoteltu uralle sanoilla, että "siellä sitten naispappeja alttarilla raiskataan". Minusta aika hämmentävää puhetta, loukkaavaa, pelottavaa ja häiritsevää puhetta. Että kutsumuksensa ja virkansa mukaisesti toimiva ja esillä oleva nainen niinku kerjää just sitä. Niinku mitä?

- Naispapitkin lisääntyvät. Ovat raskaana, ja siitä voinee maalaisjärjellä päätellä, että peitto on heilunut. (Tämän voi lisätä edellisen kohdan raskauttavaksi tekijäksi myös.) Naispapin raskaus voi ilmeisesti olla hämmentävää, sillä minulta ainakin on kyselty aviomieheeni viitaten, että hän varmaan on lasteni oletettu isä. Öö, kyllä minäkin oletan niin... Toinen ihan oikeasti ja vain puoli leikillään kyseli, että onko lapseni isä mieheni vai Jumala. Että jos nyt kuitenkin ihan neitseellishenkisesti oltaisiin liikenteessä. Tuota, mitä? En tiedä, oliko tämä varsinaisesti seksuaalista ahdistelua, mutta on se vähintäänkin vähän outoa ja aavistuksen kiusallista. Lieneekö eroa miespappien perheiden kasvamiseen tässä?

- Myös "pastorille puoliso" -formaatti kuuluu repertuaariin. Varsinkin uuden pastorin ilmestyessä seurakunnan metsästysmaille kokeilua saattaa olla enemmänkin. Joskus puolisoa haetaan itselle, joskus omalle lapselle, joskus veljelle, joskus siskolle... tässä taidetaan miesten kanssa olla kyllä samalla viivalla - sillä ainakin pienemmillä paikkakunnilla naittajia vielä on. on hämmentävää tulla arvioiduksi naimis- tai naittamismielessä. Nuorelle idealistille aika raakaakin. Omalla kohdallani edes avioliitto ja lapsi eivät tuntuneet alkuun olevan esteitä, mutta perheen esittelemisellä se sittemmin loppui. Kollegaa tuore leski kyseli treffeille jo toimituskeskustelussa ja jatkoi muistotilaisuudessa vonkaamista. Siis juuri edesmenneen puolisonsa hautajaisissa. Tuota, niin... miehet, kokemuksia?

Missä tämä raja kulkee?

Yllä olevat tapahtumat ovat kaikki seurakuntalaisten pappeihin kohdistamia, ja niitä on toki vielä lisääkin  - muiden työntekijöiden kohtaloista tiedän valitettavasti vähemmän. En tiedä, miten paljon seurakuntien työyhteisöjen sisällä häirintää tai ahdistelua on - tuskin meillä ihan törkeimpiä temppuja tehdään, mutta tuskin ollaan ihan puhtaitakaan. Työyhteisöjen sisällä asiaan voidaaan kuitenkin vaikuttaa - ja varmasti vaikutetaankin - mutta entä sitten, kun seurakuntalainen poistaa varmistimen? Kysyin tuolla jo edellä, että miten mihinkään voi vastata, ja kysyn sitä uudelleen: saako laukoa takaisin? Voiko pyytää lopettamaan? Pitääkö olla kuulematta? Entä jos punastuu?

Onko julkinen virka ja tunnistettava virkapuku oikeutus peräänhuutelulle? Kuinka omaa ja firman mainetta pidetään yllä niin, ettei alista itseään törkeyksille? Tai ettei suostu niihin - vai pitääkö niihin suostua, koska itsehän tätä kerjäämme kun olemme esillä?

Facebookissa kiersi pohdinta, missä pohdittiin naisten kokeman ahdistelun ja miesten tekemän ahdistelun esilletuomiseroa: #metoo -kamppanjassa naiset kertovat kohtaamastaan häirinnästä - mutta kuten Raamatussakin, aviorikoksesta tavattiin vain nainen. Me emme tiedä, kuinka moni mies ahdistelee naisia, emme tiedä, kuinka moni raiskaa. Emmekä toisaalta tiedä myöskään todellisia lukuja ahdistelua kokenista tai raiskatuista. Naiset ovat vaiennet ja vaikenevat edelleen, sillä asia hävettää, ja toisaalta sitä miettii, että onko tämä nyt niin paha asia. Ja mikä kamalinta, naiset eivät itsekään välttämättä vain ymmärrä, tue ja tsemppaa toisiaan, vaan myös syyttävät toisiaan näiden kohtaamasta häirinnästä, ja katsovat sen olleen joko kerjättyä tai ansaittua. Tai sitten tämä:

Wulfmorgenthaler - ytimen toisella laidalla

Niin. Tiedämmekö ja ymmärrämmekö itsekään, miten tähän pitäisi suhtautua? Kuka tätä tuulimyllyä oikein ajaa?