Sanan valta

Täytin taannoin työterveystakastuksessa mielialaa mittaavan testin. Yksi kysymyksistä tiedusteli sitä, uskooko tai kokeeko vastaaja, että häntä rangaistaan jostakin. Vastattuani jäin miettimään kysymystä ja sen pisteytystä, sillä mitä voimakkaammin vastaaja koki kärsivänsä rangaistusta sitä enemmän pisteitä sai. Ymmärrän, että kysymyksellä kartoitetaan vastaajan paranoidisuutta, sillä eihän toki aikuisten maailmassa ketään nyt sentään rangaista. Kysymys vastauksineen vaikutti olettavan aikuisten työikäisten ihmisten maailman toimivan fair play-periaatteella, jossa ketään ei tietenkään rangaista, vaan mahdollisuuksia ja tsemppiä riittää - mutta entäs jos vastaaja ei olekaan kokemuksessaan väärässä? Entäs, jos subjektiivinen kokemus ei olekaan vainoharhan riivaama, vaan todellakin havainto todellisuudesta?

Kenen todellisuus kutittaa sinun aivojasi?

Me sanoitamme todellisuutta ja luomme sanavalinnoilla mielikuvia. Jos sota ei olekaan sota vaan aseellinen konflikti, se tuntuu heti hieman lyhyempikestoiselta, paikallisemmalta ja jotenkin vähemmän vakavalta. Vaikka todellinen todellisuus olisi mitä. Tilanteen vähättäly muuttaa ja vääristää mielikuvaa vihasta, pelosta ja kärsimyksestä, jotka ajavat ihmiset pois kotoaan - kun sehän on vain konflikti tai selkkaus, ei se pitkään kestä! Niin, ehkä vain joitakin vuosia...

Huomasitko, minäkin vähättelin kestoa? "Vain joitakin vuosia" on lyhyempi ja mitättömämpi aika kuin "useita vuosia", vaikka kyse olisi samasta vuosimäärästä. Sanavalinnoilla voimme osoittaa, kuinka tärkeästä, vakavasta tai kunnioitettavasta asiasta milloinkin mielestämme on kyse.

Sitten kevyempiin aiheisiin: mieli- ja kielikuvapolitiikkaa harjoitetaan siis paitsi mediassa myös kaikissa yhteisöissä ja konklaaveissa. Kokouksissa asioiden esittelijä pystyy sanavalinnoillaan vaikuttamaan päätöksiin joskus hyvinkin voimakkaasti, sillä mikäli esittelijällä koetaan olevan (oikeaa tai kuviteltua) valtaa, hänen äänenpainojaan, mielipidettään tai intoaan esiteltävien asioiden suhteen kuunnellaan aivan toisin kuin jos esittelijä on kokouksen suhteen neutraalimpi tai päätösten suhteen vähäisempi. Tällöin puhujan suhde valtaan vaikuttaa sanoissa ja sanojen takana, ja valtaa käyttävä elin voi pahimmillaan muuttua omasta vallastaan luopuneeksi kumileimasimeksi.

Todellisuus ja toiminta: hyväksytty

Työpaikkojen tunneilmapiiriä voidaan suunnata erilaisin sanoin tai kehottamalla välttämään tiettyjä ilmaisuja tai sanoja. Jos ihmisiä kehotetaan etsimään ja huomaamaan työstään ja työssään onnistumisia, se voi vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin, mikäli löydöksistä voi aidosti iloita koko työyhteisön kanssa ja saada vahvistusta omalle havainnolleen. Hyvän kierre on mahdollinen kun yhteistä hyvää kerätään yksittäisistä ääneen sanoitetuista havainnoista - puhe ja sanat muuttuvat ilmapiirissä parhaimmillaan hyväksi pöhinäksi ja tsempiksi.

Toisaalta ilmapiirä voidaan ohjailla myös kieltämällä tai kehottamalla välttämään jotakin sanoja tai sanontoja. Jos vaikkapa työtä häiritsevää työtä (keskeytykset, puhelimeen vastaaminen, sähköpostin tarkistaminen, kalenterin päivittäminen, suunnittelun suunnittelu tms.) ei saa nimittää kuvaavalla tekijällä "sälä" sanan epäkunnioittavuuden vuoksi, niin millaiseen ajatteluun tällä ihmisiä ohjataan? Ei kai sälä suutu tai loukkaannu, vaikkei sitä sanoin osaisikaan arvostaa - ja sanana "sälä" kuvaa toimintaa kuitenkin aika osuvasti. Ja millä sanalla työtä häiritsevää työtä sitten voisi ja pitäisi kutsua, että se olisi riittävän arvostavaa?

Muita kiellettäviä sanoja voisi olla vaikkapa "ärsyttävä", "turhauttava" ja "paniikki". Kaikki mainitut sanat kuvaavat tunneilmapiiriä, mutta voiko sanojen käyttöä rajoittamalla tai ne kokonaan kieltämällä välttyä sanojen kuvaamilta tunteilta? Sanat kieltämällä ei vain ohajata vaan jopa rampautetaan tunnekokemusten ilmaisemista ja kuvailemista, sillä eikö sanojen kieltämisestä seuraa se, ettei niiden kuvaamia tiloja saa tai voi olla? Että jos turhauttaa, niin eikös me sovittu, että ei turhauta? Tai jos deadlinen tai vaikkapa henkilöstövajauksen vuoksi meinaa iskeä paniikki, niin eipäs iskekään, kun yhdessä sovittiin/joku päätti, että ei iske? Millaista todellisuuden kokemusta aikuisuuteen tällaisissa tapauksissa ajetaan, jos aikuinen ei saa sanoittaa kokemustaan tapahtumista niitä kuvaavilla sanoilla?

(lisäys 4.12.2017 klo 16) Entäs sitten "rakentava kritiikki"? Mahtavaa ja kehittävää toimintaa parhaimmillaan! Tsempataan kohti parempia suorituksia hyvä huomioiden ja parannettavaa pohtien, ellei sitten... niin ellei sitten sanota moitetta tai suoranaista kiusaamista rakentavaksi ja siirretä näin vastuuta puhujalta kuulijalle. Ihmisen psyyke pysyy tutkimusten mukaan tasapainossa kun yhtä "rakentavaa kritiikkiä" kohden hän saa viisi tsemppaavaa ja hyvää palautetta. Pelkkä rakentava palaute ei siis riitä rakennukseksi, vaikka sitä kuinka alleviivaisi, että rakentavaahan tämä on.

Todellisuuden takapihan ongelmajätelaitos? Miten nämä jätteet lajitellaan?

Sanan valtaa käytetään niin monilla tasoilla, kuin viestintää ylipäätään on olemassa. Aina on joku, jonka sana painaa enemmän, joku joka voi väittää mustaa valkoiseksi ja saada muut epäilemään omaa värisokeutta. Aina on joku, joka käyttää sanan valtaa hyvään ja aina on enemmän heitä, jotka käyttävät sitä toisten painamiseen, alistamiseen, rajoittamiseen ja kiusaamiseen. Aina. Tällä hetkellä taitaa olla niin, että maailman julkaistu tekstimassa kaksinkertaistuu joka vuosi, ja sen lisäksi keskusteluja ja informaatiota välitetään monin muinkin keinoin. Meistä jokainen joutuu poimimaan totuutensa valtavasta massasta tietoja, väitteitä ja valheita, eikä omasta totuudesta kiinni pitäminen ole enää suinkaan vaivatonta jos edes mahdollistakaan.

Onko sanan vallan väärinkäyttäjiä mahdollista saada kiinni? On kai, mutta rapakon takaisen johtohahmon edesottamukset osoittavat, ettei sillä välttämättä ole seurausten kannalta niin suurta väliä. Totuuden ja vaihtoehtoisten totuuksien määrittelemisessä vaihtoehtoisia totuuksia puolustetaan itsepintaisemmin todenpuhujien mykistyessä härskiyden edessä epäuskoisina.

Ja näin on myös meidän elämässämme.