Eräs äiti tuumi joskus jälkikasvuaan seuratessaan, että onneksi lapsista vaikuttaa kasvavan ihan hyviä ihmisä hänen kasvatusyrityksistään huolimatta. Jäi mietityttämään, sillä harvemmin kuulee asiaa lähestyttävän tältä kantilta; yleensähän asioiden katsotaan olevan kasvatuksen ansiota tai sen puutetta. Tässä tapauksessa kyseessä oli kuitenkin perusturvallinen koti, jossa lapsista huolehdittiin, koulunkäyntiä ja harrastuksia tuettiin ja syliin sai aina kiivetä. Näin ei kuitenkaan aina ole.
 |
| Turvassa tulevaan? |
Joskus silloin kun lapsiin kohdistuva "kasvatuksellinen" väkivalta nousee puheenaiheiksi ja otsikoihin, löytyy aina heitä, joiden mielestä se on ok, koska "ihan hyvä minusta tuli, vaikka kotona läimittiin". Aikani puhistuani tajusin, että eihän tuo ajatus itseasiassa välttämättä nousekaan halusta lyödä lasta. Että ennemmin kyseessä on keinojen loppuminen kesken parempien toimintamallien puuttuessa. Ja että ne puuttuvat siksi, että väkivallan puolustajaa on satuttanut tai nöyryyttänyt joku sellainen, jonka olisi pitänyt suojella silloista pientä kasvajaa. Toisinaan vieläpä sanotaan, että lyöminen oli hyväksi, koska "muuten en olisi varmaankaan oppinut mitään, ja ei se muutenkaan vaikuttanut".
En usko.
Minä uskon, että näistä ihmisistä kasvoi ihan hyviä ihmisiä kasvatusmetodeista huolimatta ja että "ei se mitenkään vaikuttanut" on valehtelua itselle. Sillä kuka haluaa myöntää pettyneensä tai pelänneensä äitiään, isäänsä tai muuta kasvattajaa? Tai että siihen pelkoon todella on ollut aihetta? Sillä kyllähän se on vaikuttanut: sen vaikutuksen mukaan lasta saa lyödä.
Ei saa.
 |
| Hyviä asioita! |
Mitä kaikkea kasvatuksesta huolimatta voisikaan tapahtua? Tai oikeastaan vielä näin: mitä kaikkea hyvää kasvatuksesta huolimatta voisimmekaan olla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti