Hyvin meni jo

Uutisia seuratessa pelottaa. Ei niin pientä eikä niin suurta olekaan, ettei oman edun ylläpito olisi nousemassa - tai jo noussut - intresseissä ylimmäksi. Minä, minun, meidän maa, edut, tavoitteet ja turvallisuus. Koko planeetta kuolee saasteisiin, mutta niitä ei äänekkäiden kannata/voi/saa/tarvitse rajoittaa, koska joku muu saastuttaa pahemmin - eikä siinä, kyllä itsekin mietin kuinka paljon vaikkapa juuston syömisen rajoittaminen vaikuttaa kokonaisuuteen, jossa esim. Hongkongin ilmansaastepitoisuus on todettu tappavaksi (arviolta 3000 henkeä vuonna 2012 tehdyssä tutkimuksessa, ja Delhissä loppui saastemittarista arvot kesken tänä kesänä ). Yhdysvalloissa tuumataan, että ydinvarustelu lopetetaan heti "kun muut tulevat järkiinsä". Eli muiden syy, että pitää parantaa tappavuutta.

Miten meni niinku omasta mielestä?

Vaan ei tarvitse mennä edes globaaleille tasoille, surtavaa riittää ihan ruohonjuurillakin. Kun arkisessa vuorovaikutuksessa sopimuksissa pysyminen, käytöstavat ja totuudellisuus voidaan ohittaa vaihtoehtoisina toimintamalleina, jää jäljelle aika ruma todellisuus. Ollaan niillä kentillä, joilla ei tähdätä yhteiseen parempaan huomiseen vaan puolustetaan nyrkit pystyssä jotain omaa. Apua ei tarjota eikä varmaan oteta vastaankaan - ei ainakaan ilman taka-ajatuksia.

Kai ihminen on aina ollut jonkinsortin opportunisti ja oman edun tavoittelija - ainakin yksityisessä toiminnassaan. Nyt vallitsevaa aikaa kuvataan toisinaan totuudenjälkeisenä aikana, mutta tuntuu, että elämme myös hyvän jälkeisessä. Parempaa - tai edes siedettävää - huomista ei ole syytä rakentaa, koska tarjolla ollut hyvä on jo saavutettu ja nyt siitä on pidettävä kiinni, koska joku (kuka?) haluaa tai aikoo tuon hyvän viedä tai tuhota. Ylemmyys on tuupannut ylevyyden syrjään, ja omasta asemasta pidetään kiinni sortamalla niitä joita ylemmyydestään kiinni pitävä vielä voi sortaa, kuten vaikkapa pakolaisia ja sairaita.

All aboard!

Olen pohtinut ylevyyttä vasta vähän. Ylevyydellä tarkoitan tässä siis sitä, että he, jotka voivat vaikuttaa heikompien vointiin ja asemaan, käyttäisivät valtaansa suojatakseen ja helpottaakseen valtansa alaisten elämää ja asemaa. Ylevyys ei siis ole ylemmyyttä, jota pitää suojata horjunnalta, vaan jotain, mikä antaa suuntaa toiminnalle, ja nostaa niitä, jotka eivät itse jaksa tai pysty nousemaan. Kun yhteisen hyvän suuntaviivat pettävät, ei yksilökään jaksa pitkään rimpuilla. Mutta yhteinen hyvä pysyy tähtäimessä vain yksilöiden joukkovoimalla. Eli monen yksilön pitää valita jotain muuta kuin pelko tai hyökkäys tai viha. Monen. Ja kai se alkaa ihan asenteesta, mutta suuntaviivoja eivät piirrä vallattomat, vaan ne, joilla on raha ja valta. Valtaosa elää murusilla.

Mikä meitä uhkaa ja miksi niin montaa päätöstä ajaa pelko? Tai kuka meitä uhkaa? Millaisessa asenneympäristössä haluamme elää, ja millaisessa oikeasti elämme? Kuka meistä voi vaikuttaa yleiseen asenteeseen? Kuka voi johtaa ja ketä haluamme seurata? Mihin hyvään voisimme yhdessä tähdätä ja kuka sen suunnan osoittaa - ei se kaikille kelpaa kuitenkaan, ja mitä sitten on tehtävissä?

Jos yksi on toista parempi, niin jokin on huonoin. Mikä?

Hyvän nousua en usko oman elämäni aikana enää näkeväni, mutta pidetään edes toivosta kiinni.

Otsikon 'hyvin' voi olla väärin taivutettu. Se voisi olla ihan vaan 'hyvä'.