torstai 4. toukokuuta 2017

Tuhka, jota kukaan ei muista

Sain joku viikko sitten työtehtäväkseni hiljaisten hautajaisten toimittamisen. Siis hautajaisten, joiden varaustiedoissa luki: ei tarvita kanttoria, ei lähiomaisia, ei muistotilaisuutta. Ei muita varauksia kuin minä ja kappeli, jossa ihmisen tomumajan rippeet odottivat lainauurnassa.





Tilanne oli minulle uusi, vaikka olen tätä työtä tehnyt jo kohta kymmenen vuotta. Työskentelen maalaisseurakunnassa, ja paikalliset hautajaiset ovat jokseenkin aina miehitettyjä - ei välttämättä suurta saattojoukkoa, mutta aina joku.

Minusta ajatus siitä, ettei paikalla olisi lisäkseni kuin hautaustoimiston edustaja, oli kylmäävä. Kuka saattaisi matkaan tuntemattoman, jonka elämästä emme tiedä mitään, ja jonka elämän matkan varrella on ollut tapahtumia ja valintoja, jotka lopulta johtivat siihen, ettei ollut ketään, kenelle ilmoittaa hänen kuolemastaan?

Huokaisin asiasta kotona. Alakouluikäiset lapseni kysyivät, voisivatko he tulla. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Otin yhteyttä heidän kouluunsa ja uskonnonopettajaksi tietämääni opettajaan ja kysyin, mahtaisiko hänellä olla jonkun luokan uskonnontunti siunauksen aikaan. Sain vastauksen, että ei, olisi matematiikkaa, mutta hän voisi tiedustella ja järjestää asian, jos lähtijöitä olisi. Ja heitä oli. Sain viestin, että koulun 5. ja 6. luokilla oli oppilaita, jotka halusivat tarttua tarjoukseen. Tieto tästä oli mahtava!

Niinpä ilmoitin opettajalle virsiksi matkamiehen virren (631) ja oi, Herra luoksein jää (555). Mietin ensin, josko valitsisin jotain tutumpia, vaikkapa Jumalan kämmenellä (499) ja Herra, kädelläsi (517), mutta pieni pedagogi minussa tuumi, että tässä on mahdollisuus ja syy oppia perinteisiä hautajaisvirsiä, mikäli ne eivät olisi jo ennestään tuttuja. Lupasin myös ohjeistaa heidät tilaisuudesta etukäteen ja vastailla mahdollisiin kysymyksiin, mutta että minun vinkkelistäni he olivat tulossa saattamaan vainajaa, jota kukaan ei muuten muistaisi.

Vielä siunausaamuna minua arvelutti. Mietin, teinkö oikein. Onko tässä jokin juttu, mitä en saisi tehdä, mutta en keksinyt. Vähän pelotti, mutta tuumin, että ehkäpä tässä on paikka olla rohkea.

Niinpä kappelille pyöräili puolen tusinaa oppilasta opettajansa kanssa. Ulkovaatteiden alta paljastui kauluspaitoja ja siistejä tummia vaatteita - tätä oli selvästi mietitty jo aamulla. Kiersimme kappelirakennuksen toisessa siunauskappelissa ja kerroimme suntion kanssa hautajaiskäytännöistä. Sen jälkeen kävimme nopeasti läpi tilaisuuden kulun: virsi, johdantoa ja rukous, pieni Raamatun teksti ja puhe, siunaus, jonka aikana noustaisiin seisomaan, rukous, Isä meidän yhteen ääneen, Herran siunaus ja päätösvirsi. Pohdittiin jopa hetki, kuinka seistään kahdella jalalla ilman, että kädet menevät taskuun. Osasivat heti. Virret olivat kuulema edellisenä päivänä laulaneet - olivat olleet outoja, mutta nyt jo tutumpia.

Ja sitten mentiin. Istuivat penkkeihin ja etsittiin oikea virsi. Laulettiin yhdessä ja rukoiltiin. Pohdin puheessani hieman elämän kaarta ja sitä, että tämän luomansa Jumala tunsi, vaikka me muut emme tunteneetkaan. Siunasimme hänet yhdessä ja kunnioittavasti. Rukoilimme ja Isä meidän-rukous kantoi niin, että meinasi mennä vähän roska silmään. Päätösvirsi kaikui kirkkaana. Oli pyhää.

Palasimme eteistiloihin ja kuulin, että moni oppilas oli päivien aikana miettinyt, kuinka joku voi olla niin yksin, ettei hautajaisissa ole ketään. Tuumin, että olihan täällä. Te olitte saattamassa häntä matkaan, mutta että hiljaiset hautajaiset lisääntyvät koko ajan - sinäkin päivänä siunattiin kolme, joilla ei ollut saattajia.


Minulle kerrottiin, että jatkossakin saa kysyä. Se tuntui hyvältä. Kiersimme vielä hieman hautausmaalla ja kuuntelimme kellojen soittoa. Keväinen päivä siunasi meidätkin.

Epilogi:
Sain viestin samaisen koulun alaluokan opettajalta, joka olisi halunnut myös osallistua luokkansa kanssa, mutta tiesi, että 7-vuotiaat ovat vielä hieman pitelemättömiä. Tämä rohkaisi minua. Toisinaan vanhemmat eivät halua ottaa lapsiaan mukaan hautajaisiin, koska pelkäävät, etteivät nämä osaisi käyttäytyä - ja onhan tilanne tavallaan toinen silloin, kun saattamassa ollaan läheistä ja itselläkin on suru kannettavana. Mutta rohkaistuin siis siitä, että kouluilta kannattaa kysyä. Tässä tapauksessa pyyntö oli koskettanut monia, ja halukkuutta oli ilmaistu muidenkin luokkien taholta.

Tämän minä muistan.

81 kommenttia:

  1. Pastorinna Puustinen. Minullekin tuli roska silmään tätä lukiessa. Ja sitten tekisi mieleni hyppiä ja hihkua riemusta. Ihan huippu idea. (aplodit lapsillesi!) Tästä kokemuksesta varmasti jäi monta tärkeää asiaa koululaisten mieleen itämään. Ja vainajalla oli saattajat. Kiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa,kylläpä tämä osui kohilleen. kiitos.hyvä linja.

      Poista
    2. Kiitos, Milona ja Matti! Luulen, että kyselen koulukkaita jatkossakin. Tänään alustin asiaa lukiolla... :D

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Todella hieno juttu, paljastui sinusta Janne vielä tämäkin hieno ominaisuus. Olen viime aikoina miettinyt sitä, että maailmassamme on paljon hyviä ihmisiä. Olen myös todennut, että lukiessani sitä kaameaa kohtelua mitä esim. hallituksemme ja Migri aiheuttaa tuhansille pakolaisille vasten pyhän kirjan meille antamia opetuksia, rakasta lähimmäistäsi tai jos sinulla on kaksi ihokasta anna sille jolla ei ole. Näitä kohtia on paljon. Hälyttävää myös se, että ihmisillä ei ole omaatuntoa, eikä empaattista kykyä. Mihin olemme tulleet.

      Poista
  2. Wau, mikä ajatus ja toteutus. Onneksi hän sai saattajikseen juuri heidät. Hyvin ajateltu, toimittu ja tehty!

    VastaaPoista
  3. Mahtava idea ja toteutus❤️Teit sen selvästi vainajan, et itsesi takia. Loistavaa��Terv. kollegasi Haka��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) en osaa ajatella, että pytäisi paikalle ketään itseni takia. Ihan joku muu on tärkein.

      Poista
  4. Miten kaunis ajatus ja teko <3

    VastaaPoista
  5. Entä jos kyseinen ihminen on halunnut elää ja tulla haudatuksi yksin? Veit häneltä sitten viimeisen toiveen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tätä mietin itsekin ja siksi(kin) vähän arvelutti. Paikalla ollut henkilö osasi onneksi kertoa, ettei yksinäisyys ollut toivottu. Tämän tosin sain siis tietää vain muutamaa minuuttia ennen siunausta, joten mentiin kyllä vähän riskillä.

      Poista
  6. Hän ei välttämättä ole ollut koko elämäänsä yksin, vaikka lopussa ei saattajia olekaan. Näin minä ajattelen yksinäisen hautajaisissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Matkan varrella on varmasti sattunut ja tapahtunut paljon. Sillä onhan jossain ollut hän, joka näki hänen esimerkiksi oppivan kävelemään ja varttuvan aikuiseksi. Jossain vaiheessa on tapahtunut jotain, minkä seurauksena ei ollut ketään, kenelle ilmoittaa kuolemasta.

      Poista
    2. Vuosia sitten osallistuimme rippikoululeiriryhmän kanssa hautajaisiin, kun muita saattajia ei ollut. Erilainen kokemus!

      Poista
  7. Voi kuinka kauniisti tehty. Mun mies on seurakunnalla vapaaehtoisena arkunkantajana. Kunnioitan heitä. Meempä huuhtelemmaan roskia silimistä minäki.

    VastaaPoista
  8. Ihana sinä sekä oppilaat ja opettajat.
    Vaikkei tiedossa ollut vainajan toivetta hautajaisista niin minusta teit uskomattoman kauniin ja sydämellisen teon����
    Kiitos kun palautat uskoa ihmisten hyvyyteen��

    VastaaPoista
  9. Kauniita ajatuksia, mutta mitä jos tämä oli vainajan viimeinen toivomus, lähteä yksin ilman mitään? Entä mitä jos vainaja oli vaimoaan kaksikymmentävuotta hakannut ja lapsiaan hyväksikäyttänyt parantumaton alkoholisti, jota kukaan ei halunnut enää muistaa? Ehkä pyynnölle oli syynsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kohtasin juuri ennen siunausta ihmisen, joka oli ollut vainajan kanssa työnsä puolesta tekemisissä - yksinäisyys ei ollut hänen oma valintansa. En tiedä, vaikka olisi ollut miten paha ihminen. Ehkä hyvä, etten tiedä. Näin saatan vain arvailla, mutta Jumalan luomana voin silti toivottaa hänelle hyvää iäisyysmatkaa ja iloita siitä, että saattamassa on muitakin.

      Poista
    2. Eihän se, onko ihminen kuinka paha tahansa, voi vaikuttaa siihen kuinka hänet kohdataan tai lähetetään viimeiselle matkalle. Jos erityistä toivetta ei hiljaisesta siunauksesta ole minnekään merkitty, en näe tällaiselle järjestelylle mitään estettä. Niin kaunis juttu ❤

      Poista
  10. Roskia ilmassa, täälläkin. Merkityksellinen kokemus saattoväelle. Kiitos kun kerroit.

    VastaaPoista
  11. Vau. Kylläpä tuli hyvä mieli tätä lukiessa, vaikka alun lähtökohta olikin haikea. Kiitos tästä. <3

    VastaaPoista
  12. Ystävän sisko oli jakanut tämän tekstin linkin ja luin ja en sano että tuli roska silmään, ihan kyyneleet. Mietin oman isäni siunausta ja hautaan laskua. Aikaa on viikko tapahtumasta. Tuhkauurna siunattiin haudalla ja minä veljeni kanssa laskimme uurnan hautaan. Pieni oli saattojoukko, olisi varmaan ollut isompikin jos olisimme ilmoittaneet useammalle isäni poismenosta. Mutta olisi tuntunut pahalta jos ei ketään olisi ollut saattamassa. Kiitos tästä tekstistä.

    VastaaPoista
  13. Tätä ei voinut lukea kuivin silmin. Kiitos kun jaoit kokemuksen. Koululta saa kysyä.

    VastaaPoista
  14. Ihanasti tehty <3 Kukaan meistä ei tänne synny yksinään, niin mielestäni ei pitäisi yksin täältä lähteäkään.
    Oma Äitini nukkui pois marraskuun 16.sta omassa kodissaan pitkäaikaisen sairastelun uuvuttamana. Olimme ehtineet keskustella miten hän haluaa täältä lähteä. Siunaustilaisuutta ei ollut lainkaan, Äitini toiveesta, uurnan laskun suoritin minä Isäni kanssa, mukana olivat tyttäreni, mieheni seurakuntamme ihana pappi Minna joka antoi luvan, että vanhempieni mäyräkoira Topi sai tulla saattamaan Äitini viimeiselle matkalleen.

    VastaaPoista
  15. Tämä oli sellainen kirjoitus, jonka luin monta kertaa. Kerta kerralta arvostan enemmän ihmisyyttä arvostavaa tapaa hoitaa siunaus. Meille kaikille tekisi hyvää tehdä hyvää ja osallistua ainakin edes kerran vastaavaan tilaisuuteen tuntematta siunattavaa. Hatun nosto koululaisille, jotka halusivat osallistua. Aika monta kyyneltä tuli silmiin tälle lukijalle.

    VastaaPoista
  16. Meillä oli vähällä käydä niin että eräs ei niin rakastettu sukulainen olisi lähtenyt viimeiselle matkalle ilman saattajia. Pari päivää ennen tätä yksinäistä tilaisuutta minulla ikäänkuin petti hermo ja soitin että kyllä meitä ainakin kaksi tulee. Tuntui niin hirvittävältä ajatella että vaikka on ollut todellinen kusipää eläessään niin onhan se nyt kamalaa että se arkku seistä tönöttää siinä kappelissa eikä siellä ole ketään. Niinpä me sitten istuimme siinä, toimitus suoritettiin ja kävelimme pois. Kyllä siinä monet mietteet päässä pyöri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jakamisesta! Kieltämättä 'ei niin rakastettujen' läheisten saattaminen on eri tavalla rankkaa, kuin heidän, joita todella rakastaa, suree ja kaipaa. 'Ei niin rakastettujen' hautajaisissa mielessä voi pyöriä suuttumusta ja jopa raivoa, kostonhimoa, turhautumista ja siitäs-sait -mietteitä. Kuolleelle ei kuitenkaan voi enää kostaa - edes jättämällä menemättä hautajaisiin.

      Poista
    2. Se, ettei saattajia ole, voi johtua siitäkin, että kun lähiomaisia ei ole/ eivät ole kiinnostuneita asiasta, tutut, jotka ehkä haluaisivat osallistua siunaustilaisuuteen, eivät saa siitä ikinä tietoa. Tämä yksityisyyden suoja näet.

      Poista
    3. Yksityisyyden suojasta, johon vedoten ei anneta sairaalasta edes ainokaiselle äpärälle mitään tietoja ja kun koittaa soittaa vielä elossa olevalle vanhukselle, niin lyö luurin korvaan.
      Kuinka siinä sitten lähdet hautajaisiin, kun ei eläessäänkään halunnut puhua totta ainokaiselle jälkeläiselleen.
      Ikäihmisiä vaivaa ja hävettää, jos lapsi on esim. Bi. Elämä on valintoja, toinen valitsee yksinäisyyden, toinen rakkaan ihmisen vierelleen.

      Poista
  17. Täällä meni opelle roska (koko lavallinen) silmiin. Kiitos! Ihana!

    VastaaPoista
  18. Monen edellisen kirjoittajan kanssa olen vaikuttunut. Koululaisten läsnäolo ja toimituksen kokonaisuus piti sisällään kauniita ja syvälle käyviä moninaisia ulottuvuuksia.

    Hautaan siunaaminen ei ole kirkon kannalta yksityistilaisuus - vaikka vainaja olisi toivonutkin sellaista. Se koskee koko seurakuntaa. "Älä koskaan lähetä kysymään, kenelle kellot soivat. Ne soivat sinulle. ... Yksikään ihminen ei ole saari." Nämä ovat niitä kuuluisia John Donnen sanoja ihmisten yhteenkuuluvuudesta.

    Mikä voi olla kauniimpaa kuin se, että saattajina ovat he, joiden kaltainen on Jumalan valtakunta.

    VastaaPoista
  19. Tämä ei ole ok. Et voi tehdä vainajasta uhria sillä perusteella että tiedät hänen elämästään tasan yhden asian: saattajien määrän. Tällaisen sosiaalipornon sijaan meidän tulisi lakata ilman saattajia siunattavien uhriuttaminen ja sääliminen. Vainaja oli tässä tilanteessa täysin puolustuskyvytön, ja me kuitenkin tässä kirkossa edellytetään kunnioittavaa käytöstä vainajia kohtaan. Se mm tarkoittaa sitä, että vainajan tahtoa tulee kunnioittaa, ja jokaista kohdellaan subjektina, joka saa itse määrittää sen, mitä on.

    En usko, että olisi ok tuoda random lapsia oppitunnille tavallisiin hautajaisiin, sellaisiin joissa on vieraita, kysymättä lupaa lähiomaisilta ja kysymättä heidän näkemystään siitä, mitä vainaja olisi ollut mieltä. Se, ettei nyt ollut ketään keneltä kysyä lupa, ei tarkoita sitä etteikö lupaa tarvittaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Lapset eivät olleet oppitunnilla, he olivat saattamassa tuntematonta vainajaa kunnioittavasti. "Tavallisiin" hautajaisiin en tietenkään kutsuisi ulkopuolisia, sillä oletan sinun tarkoittavan tavallisella sitä, että saattajia on. Käsitykseni lähimmäisen rakkaudesta ei taivu ymmärtämään ajatustasi sosiaalipornosta - en säälinyt vainajaa yhtään, enkä mässäillyt hänen tilanteellaan. Totesin, etten tiedä syitä siihen, että tilanne on nyt tämä. En ymmärrä, miksi syrjään jääneet pitäisi siunata takaoven kautta kuin häpeillen, että heitä on yhteiskunnassamme. Nyt hautaan siunattu kastettiin ja siunattiin puolustuskyvyttömänä nimellä vuosia sitten, jolloin paikalla oli myös ihmisiä, joita hän ei kutsunut tai valinnut. Tuolloinkin hänelle tuntemattomat ihmiset siunasivat hänet ja rukoilivat hänen puolestaan. Samoin oli nyt hänen hautajaisissaan, joissa hänet siunattiin viimeisen kerran nimellään. Saattamassa ei ollut ketään kasteessa mukana olleista, mutta mukana oli muita, jotka välittivät riittävästi.

      Paikalla kävi myös henkilö, joka oli ollut vainajan kanssa työnsä puolesta tekemisissä - aivan niin kuin minäkin nyt. Hän oli liikuttunut oppilaiden eleestä, siitä, ettei vainaja lähtenyt muistamatta.

      Ei ole tavatonta, että hiljaisiin hautajaisiin pyydetään mukaan vieraita saattajia. Uutta tässä tilaisuudessa taisi olla vain se, että saattajat olivat aika nuoria.

      Poista
    2. Erinomainen vastaus!! Totta! Ei kastettani ole minulta kysytty! Onneksi! Ja saan erota kirkosta jos haluan, kun ymmärrän enemmän. Mutta en ole halunnut. Kiitos tästä ihanasta tilaisuuden kuvauksesta sekä kaste-opistasi! Tulin siunatuksi! Sydämeni sopukoita myöten. Ole sinäkin Siunattu, Pastorinna! ��

      Poista
    3. Haettaessa tuntemattomia ihmisiä hiljaisiin hautajaisiin tehdään useita oletuksia, esim:

      -vainajalla ei ollut läheisiä ihmisiä
      -tai oli, mutta he eivät päässeet paikalle vaikka halusivat
      -ei ehkä ole ollut läheisiä pitkään aikaan tai koskaan
      -vaikka vainaja olisi halunnut
      -ja tämä on tehnyt hänen elämästään kurjaa

      Vauvan kasteen kohdalla noita oletuksia ei tehdä. Nuo oletukset ovat juuri niitä, joilla vähennetään ihmisen määräysvaltaa oman itsensä määrittämiseen, ja siksi vertaus vauvan kasteeseen ei osu.

      Itse katson, että saattajien haaliminen on juuri sitä häpeää, joka syntyy oman maailmankuvan projisoimisesta vainajaan, ja josta aiheutunutta ahdistusta pyritään sitten tällaisilla teoilla välttämään.

      Poista
    4. Vainaja on jo mennyt muille maille, eika ne hautajaiset ole niinkaan vainajaa varten vaan meita jalkeenjaaneita varten. Olen ollut hautajaisissa vaikka en vainajaa tuntenutkaan. Menin sinne kunnioituksesta poismennytta kanssakulkijaa kohtaan, jonka elamankaari oli tullut paatokseen. Sinnehan me kaikki olemme matkalla,ja hautajaiset ovat kaunis tilaisuus tulla yhteen ja juhlia elaman lahjaa.

      Poista
  20. Likuttava ja kyyneleitä nostanut kertomus. Tuntui hyvältä ratkaisulta. Kiitos, kun kerroit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikuttavaa. Hieno teko.
      Koululaisille myös mieleejäävä kokemus. Kuolema kuten syntymäkin on elämän kaareen kuuluva kokemus ja lapsille tärkeä tutustua myös hautajaisiin. Itse olemme lapset aina ottaneet omaisten hautajaisiin mukaan.

      Poista
  21. Hienoa! Lapset ovat osa hautajaisia ja osa elämää. Tietysti pitää käyttäytyä hautajaisissa mutta lapset eivät vielä ymmärrä ja heille voi kertoa ikä-ja kehitystason mukaan asioista. On kamalaa jos ihminen tulee ensimmäisen kerran hautajaisiin aikuisen vain siksi ettei häntä lapsena ole otettu mukaan. Lapset myös keventävät surua ja taakkaa. Tietysti sylivauvat voi olla hyvä jättää kotiin. Mitä läheisempi vainaja on ollut eläessään lapsille, sitä tärkeämpi on että he pääsevät mukaan. Aivan ihana teko sinulta! Nämä lapset ovat olleet empaattisia ja ymmärtäväisiä. Niin usein me aikuiset aliarvioimme lasten kyvyt. Tällaista lisää. Se viestii lapsillemme että aikuiset välittävät, heikoimmista välitetään ja omilla teoilla on merkitystä.

    VastaaPoista
  22. Jaoin kirjoituksesi Facebook seinälläni ja se on kerännyt yli sata tykkäystä siinä. Kun jaan omia blogikirjoituksiani, saan hyvällä tsägällä 3 tykkäystä! :D Omalle kohdalle on pari tällaista tilannetta sattunut, joissa on pelkkä arkku paikalla. Eipä ole tullut tällainen vaihtoehto mieleenkään! Mahtavaa kasvatustyötä! Vielä kun saisi rippikoulun ajalle sattumaan tuollaiset hautajaiset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikalailla tämän suksee kyllä yllätti minutkin :D voihan tätä soveltaa, mutta pitää olla tarkkana, ettei vainajista tule opetusvälineitä, vaan että tosiaan ollaan paikalla saattamassa. Opetukselliset ja pohdittavat pointit on hyvä pitää erillään.

      Poista
  23. Hieno ja kunnioittava ele, joka on sisältänyt vaivannäköä ja tahtotilaa asiassa, joka tyypillisesti luokitellaan kategoriaan "ei kuulu mulle". Kommentit siitä, että vainajan tahtoa olisi jotenkin loukattu, on yhtä kaukaa haettu,kuin se että hiljaiset hautajaiset yleistyisivät koko kansan huviksi. Jokainen on kuoleman edessä yhtä yksin ja siinä kohtaa ei enää kerrota, ketä saattajiksi halutaan. Ne päätökset ja tahtotilan ilmaukset on tehty jo ajat sitten. Sinä, joka tunnet, että vainajan itsemääräämisoikeutta on tässä loukattu, pidä huoli, ettei sinulle käy samoin! Oletko varma, että saattajia lähdön hetkellä löytyy? Vai onko oma asenteesi sellainen, että muilla ei ole väliä, tapat tunteet jo eläessäsi niin, että kuoleman koittaessa niistä ei ole enää mitään jäljellä? Kukaan tunteva ihminen ei toivo itselleen tilannetta, jossa yhteiskunnan velvollisuudentunteesta järjestetään vain henkilö, joka työkseen hoitaa sun maalliset jäännökset jonnekin. Jos se näin olisi, niin mihin me täällä toisiamme tarvitaan? Perustetaan vain saksan malliin iso krematorio ja sinne sitten vain, saahan siitä lopputuotteesta kai edelleen saippuaa...
    Sarkasmi sikseen, arvostan kovasti tätä kaunista elettä ja myös näkökulmaa, että lapsille haluttiin antaa tilaisuus osallistua. Ehkä näistä lapsista kasvaa epäitsekkäitä ja tuntevia aikuisia, jotka muistavat rakkauden ja etenkin lähimmäisenrakkauden merkityksen. Kiitos sinulle, pastorinnapuustinen, merkittävästä teostasi. Sydämessäsi tiedät tehneesi juuri niikuin kuuluu tehdäkin. Rakkaudesta työhösi, elämään ja ihmisiin. Ja itseesi! Siunausta myös tulevaan!

    VastaaPoista
  24. Minusta on surullista että nykypäivän mielensäpahoittajien kulttuurissa löytyy niitä jotka haluavat tästäkin löytää pahaa ja saada alkuperäisen kirjoittajan mielen pahoitetuksi.

    Kaunis teko ja erittäin opettavainen tilanne koululaisille. Toivottavasti nämä koululaiset oppivat empatiasta sen, että yritetään pitää toisistamme huolta. Ei ehdointahdoin etsitä tilanteita jissa voimme toistemme mieliä pahoittaa.

    VastaaPoista
  25. Ensinnäkin, se on tuhkaa. jos uskoo sieluun, niin se on jo reissussa muualle. Miksi tuhka tarvitsisi saattajaa. Itselläni on ystäviä ja sukua. Olen sanonut ettei mitään monttubileitä sitten järjestetä, nopeasti ja mahd. halvalla pois. Ei mun tuhka tarvitse saattajaa.evvk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos jakamisesta! Hyvä, että läheisesi tietävät toiveesi, jotta he osaavat kunnioittaa toivettasi sitten kun aika koittaa. Näin he, minä tai kukaan ei kollegani loukkaa tahtoasi. Hienosti toimittu!

      Poista
  26. Hieno teko vainajalle ja opettavainen lapsille. Ikävää on vain että on niin kriittisiä ihmisiä jotka piikittävällä kritiikillä haluavat viedä kaiken pohjan hyvyydeltä pois. Kaikkea asioita voidaan spekuloida monelta kantilta ja se on joskus paikallaankin, mutta ei niin että kukaan ei uskalla tehdä enään mitään hyvää tekoa. Esimerkiksi onko oikein auttaa alkoholistia tai huumeitten käyttäjää sillä hänhän on itse aiheuttanut kurjuutensa ja voidaanko itsemurhaa yrittänyttä viedä sairaalan kun hänhän toivoo kuolemaa. Kukaan ei tiedä tämän vainajan toivetta ja kun ei tiedä, niin voidaan tehdä se mitä toivoisi itselle tehtävän vastaavassa tilanteessa. Kiitos sinun rohkeudesta tehdä se mikä mikä tuntuu itsestäsi oikealta.

    VastaaPoista
  27. Minusta tässä on ehkä parasta juuri se,että nuoret ovat pysähtyneet miettimään mihin omat valinnat voi johtaa...Yksinäistä arkkua katsoessa tuskin kukaan voi olla pohtimatta,miten minä voisin elää elämäni,että näin ei kävisi.Enkä nyt tarkoita,että haluaisi isot hautajaiset,vaan sitä,ettei jää yksin!

    VastaaPoista
  28. Hyvä idea. Minä olen usein miettinyt, että on ahdistavaa, jos jollakin ei ole ketään saattajaa, kun hänet siunataan. Olen ajatellut, että voisin olla saattajana tällaiselle ihmiselle. Olen puhunut asiasta tuttaville eikä kukaan ole tyrmännyt ajatusta. Olen ajatellut ottaa yhteyttä seurakuntaan asian tiimoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno ajatus! Nyt olin siis naapuriseurakunnan maalla siunaamassa, joskin oman seurakuntani jäsentä. Jokin aika sitten kyselin mahdollisia vapaaehtoisia saattajia, sikäli kun hiljaiset hautajaiset olisivat tiedossa siellä. Herkistyin silloinkin siitä, kuinka välittävästi ihmiset kysymykseeni suhtautuivat.

      Poista
  29. Minulla on, tai on ollut kavereita, jotka ovat toimineet esmes kantajina hiljaisissa hautajaisissa nuorella iällä, enkä ole koskaan kuullut mitään muuta kuin kunnioitusta vainajaa ja tilaisuutta kohtaan. Useimmille se oli varmasti ensimmäinen kosketus kuolemaan ja varmasti jätti pysyvän jäljen. Itselle tuli roska silmään tätä lukiessa, mutta minun iälläni en sitä enää häpeä. Kiitos tämän kokemuksen jakamisesta.

    VastaaPoista
  30. Voi, miten hienosti toimittu. Jossain seurakunnassa on "vanhojen miesten" ryhmä, joka tulee pyydettäessä hautajaisiin, jos omaisia ei ole. Lasten mukaan ottaminen ilahdutti kovasti.

    VastaaPoista
  31. Kiitos, kauniisti toteutettu.

    VastaaPoista
  32. Uskomattoman upeaa! Läheisten hautajaisiin lasten mukaan ottaminen on varmasti raskasta. Paljon kysymyksiä joihin ei ole voimia taikka tietoa vastata. Pelko siitä, ettei lapsi jaksakaan käyttäytyä kunnolla, ei pääse itse keskittymään omaan suruun. Tällä tavoin lapsi saa kokemusta ja tietoa hautajaisista. Moni asia konkretisoituu ja asiasta pääsee puhumaan ammattilaisten kanssa ja vastauksia kysymyksiinsä.

    VastaaPoista
  33. Hienoa, että koululuokka lähti mukaan! Se on lapsille arvokas kokemus.
    Tämä sama tilanne toistuu lähes viikottain Honkanummen kappelissa. Siellä siunataan vuosittain useita kymmeniä vainajia, joilla ei ole yhtään saattajaa. Olen reilun vuoden ajan kuulunut ryhmään, joka osallistuu noihin ns.sosiaalisiin siunauksiin. Ettei kenenkään tarvitsisi lähteä viimeiselle matkalleen yksin. Ne ovat puhuttelevia tilaisuuksia.
    Kodin Kuvalehti teki toiminnastamme jutun numerossa 23/1.12.2016.

    VastaaPoista
  34. Yksin kanttorina valtavassa Porvoon suomalaisessa seurakunnassa kesällä 1980. Samana lauantaina 8 ruumiinsiunausta ja viidet vihkiäiset. Hautajaisista yksi oli pienokaisen ja yksi ilman saattoväkeä. Ei katoa se päivä muistoistani.

    VastaaPoista
  35. Tuttavani kuoli nopeasti. vain muutama viikko saatuaan tiedon sairaudestaan. Hän eli yksin, mutta ystävien ympäröimänä. Oli sosiaalinen ja pidetty. Ainoaan lähisukulaiseensa hänellä ei ollut enää mitään suhteita vuosien perheriidan johdosta. Tämä tuttava järjesti asiat ennalta niin, ettei kukaan tiennyt hänen ruumiinsa tulevan siunatuksi sairaalan kappelissa, ja uurnansa lasketuksi sukuhautaan srk:n ja hautaustoimiston toimesta. Hän oli yhdessä hautaustoimiston kanssa sopinut kuolinilmoituksesta lehdessä, testamentin toimittamisesta eteenpäin ja kaikesta tarpeellisesta. Kuolinilmoituksessaan, joka julkaistiin kaiken jälkeen, hän kiitti ystäviään ja naapureitaan menneistä ja tahdostaan olla tullut siunatuksi ja haudatuksi yksin. Tämä kaikki tuntui aluksi hämmentävältä, eikä osa ihmisistä halunnut lainkaan ymmärtää ratkaisua. Jälkeenpäin, asioita vähän sulateltuaan, tuttavat ovat kuitenkin todenneet, että ratkaisu oli hieno, ja haluaisivat itsekin lähteä noin. Kaikki tuntuukin jotenkin harvinaisen kauniilta.

    VastaaPoista
  36. Ällistytti, että varaustiedoissa luki "ei tarvita" kanttoria. Kuka niin päätti? Miksi ei? Vaikka paikalla ei olisi lainkaan saattoväkeä, kyllä jokainen vainaja on kanttorin hautajaisiinsa ansainnut. Ellei sitten tiedetä, että vainaja ei nimenomaan olisi halunnut kanttoria paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä murehdin samaa asiaa, mutta meillä on valitettavasti varsin rajallisesti kanttoreita. Niinpä tässä kohtaa katsottiin mahdolliseksi vapauttaa hänet muihin tehtäviin. Mutta me laulettiin silti :)

      Poista
    2. Tärkeä tieto. Täytyypä vastaisen varalle yrittää viestittää, että omalla kohdallani kanttori on viimeinen, jonka saa hautajaisistani vapauttaa muihin tehtäviin. Taidanpa jopa kirjoittaa hautajaisteni "musiikkitahdon", jonka haluan jättää muistoksi, vaikka saattamassa ei olisi kukaan.

      Poista
  37. Kiitos pastorinnalle! On kyllä hirveän vaikeaa ratkoa tuollaista kysymystä - oikein? väärin?... Hienoa, että jaksoit tehdä tämän ratkaisun, joka meitä aivan ulkopuolisia näin suuresti ilahduttaa ja liikuttaa. Pienet koululaiset muistavat tämän ja miettivät suuria asioita.

    VastaaPoista
  38. Rohkeasti tehty ja hieno idea :). Surullista, ettei kaikilla ole läheisiä tai että he eivät syystä tai toisesta pääse paikalle.

    VastaaPoista
  39. Läheiset; kaunis, mutta jännä termi. Joku voi elinaikanaan kuitenkin karkoittaa omalla käytökselläään ja asenteella nämä läheiset. Kuolema ei hyvitä jo tehtyjä asioita - ehkä ylilmielisyyttä tai muuta jaettua mielipahaa. Tässä valossa kaikki siunaustilaisuuden liturgiat virsineen ja rukouksineen ja "saatajineen" kuulostavat hieman vierailta.
    Mutta, iso käsi Pastorinnalle tosi kauniista ajatuksesta. Koetetaan kuitenkin kohentaa itse elämän laatua. Jo silloin kun sillä on meille kaikille vielä oikeasti merkitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että joitain on voi olla varsin vaikea rakastaa. Vainajalle ei kukaan voi enää kostaa enää mitenkään, ja hautajaisissa voi hyvinkin olla 'siitäs sait'-meininki. Siunatessa ihminen jätetään täysin Jumalan käsiin ja - vaikka se nimenomaan läheisille voi olla vaikeaa - rukoillaan vainajan puolesta. Ehkä vieras saattaja voi tällöin olla rukouksessaan vilpitön.

      Kannatan ihmisistä kiinnipitämistä jo elämän aikana :)

      Poista
  40. Vaikka en kirkkoon enää kuulukaan, on hienoa huomata että on ihmisiä jotka tosissaan tekevät työtä sen eteen että tuovat kirkkoa tälle vuosituhannelle ja yleensäkin ihmisten keskelle. En koe olevani erityisen tunteellinen ihminen mutta luettuani tekstin oli vaikea niellä sitä surun palasta kurkusta vaikkakin koin myös lohdutusta ja vilpitöntä iloa näiden lasten läsnäolosta tilaisuudessa. Mielestäni spekulaatiot vainajaa loukkaavasta tai hänen mahdollisesta halustaan saada hautaus yksin ovat absurdeja kyynisyydessään. Tekstistäsi heijastui mielestäni aidoin mahdollinen kunnioittaminen jonka kukaan voi saada: lasten aito, vilpitön läsnäolo ja kunnioitus tilaisuudessa. En keksi hienompaa ja arvokkaampaa tapaa lähteä kohti viimeistä matkaa. Kiitos kaikille niille avarakatseisille ihmisille jotka olivat tässä tavalla tai toisella mukana.

    VastaaPoista
  41. Minulla on isä, johon olen joutunut katkaisemaan välini hänen systemaattisen ja jatkuvan henkisen väkivaltansa vuoksi. Tapa, jolla hän käyttäytyy, on hänen valintansa. Minulla on omat rajani ja päätän, paljonko itseäni arvostan ja miten annan itseäni kohdella. Tapa, jolla hän käyttäytyy minua kohtaan, menee tuon rajan yli. Tunnen hänen tarinansa ja tiedän, että hänen käyttäytymisensä syy ei ole hänen pahuutensa, vaan hänen pelkonsa ottaa vastaan rakkautta. Hänen tarinansa tunteminen on auttanut minua antamaan hänelle anteeksi jo kauan sitten, mutta se ei muuta sitä, että hyväksyisin hänen tapansa kohdella minua.
    Isäni on iäkäs ja vakavasti sairas. Sairaus ei ole muuttanut hänen käytöstään. Olen elämäni aikana kohdannut liian monta sellaista tilannetta, etten ole sanonut poislähteneelle kiitos, kun hänen elinaikanaan on siihen ollut mahdollisuus. Oman isäni kohdalla en halunnut näin käyvän. Niinpä hän on saanut minulta viestin, jossa kerroin olevani hänelle kiitollinen siitä, että olen saanut häneltä elämän ja lähetän hänelle kaiken rakkauteni, jonka hän haluaa ottaa vastaan. Vastausviesteistä on käynyt yksiselitteisesti ilmi, ettei hänellä yhä edelleenkään ole uskallusta ottaa tuota rakkauttani vastaan. Olen kuitenkin varma, että viimeistään juuri sillä hetkellä, kun hänen lähtönsä tulee, hän muistaa nuo sanani ja pystyy tuon rakkauden vastaanottamaan. Se riittää minulle ja se, että sain sen sanottua.
    Kuten aiemmissa kommenteissa on jo käynyt ilmi, on monia, jotka ovat yksinäisiä haluamattaan. Omalla isälläni on ihmisiä ympärillään, mutta hän on sisimmässään siitä huolimatta hyvin yksinäinen.
    Oli kaunis ele sinulta järjestää vainajalle saattojoukko. En luultavasti ole itse läsnä oman isäni hautajaisissa - en koe tarvetta tulla muiden sukulaisteni tuomitsemaksi omien ratkaisujen vuoksi. Aion kyllä käydä hyvästelemässä hänet sitä ennen, jos minulta sitä ei estetä. Uskon, että isäni sisimmässään myös arvostaisi tätä ratkaisua.

    VastaaPoista
  42. Tilaisuus on ollut antava myös niille nuorille ison kokemuksen ja suuret kiitokset pastorille tilaisuuden järjestämisestä. Sata peukkua pystyyn !!!!!!

    VastaaPoista
  43. Hieno homma! Koululaiset muistavat tuon varmasti pitkään. Olen ollut kaksi kertaa saattajana hiljaisissa hautajaisissa sairaalan kappelissa vainajille, joiden omahoitaja olin ollut. Intiimi ja vaikuttava tilaisuus.

    VastaaPoista
  44. Hienoa että vainaja sai kunnioittavan tilaisuuden ja oppilaat pääsivät tutustumaan kristillisiin hautajaisiin. Jatkossa pitäisi kuitenkin muistaa, että uskonnonkaan opetukseen ei saisi sisältyä uskonnon harjoittamista. Kaiken opetuksen on oltava uskontoon sitouttamatonta. Kaikkien oppilaiden huoltajilta on kysyttävä, saako oppilas osallistua tilaisuuteen, jossa rukoillaan ja lauletaan virsiä, eikä ketään oppilasta saisi painostaa osallistumaan uskonnon harjoittamiseen. Pitäisi olla mahdollista vain seurata tilaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut asiaa! Lupaa siunaukseen osallistumiseen kysyttiin lasten vanhemmilta, ja luvan saaneet olivat itse saneet päättää haluavatko he osallistua tilaisuuteen. Koko luokka ei ollut paikalla, vain he, jotka halusivat.

      Poista
  45. Olipa kauniisti ajateltu ja toteutettu.
    Herkistää todella...
    Tällaisen kirkko voisi lisätä tehtäviinsä yksinäisille henkilöille, joilla ei ole ketään saattamassa.
    Rakkaus on kaikki <3

    VastaaPoista
  46. Koskettava tapaus, hoidit asian hienosti. Lapsille ikimuistoinen kokemus, ja varmasti positiivinen laatuaan.

    VastaaPoista
  47. Niin kauniisti kerroit tuosta tilaisuudesta, että kyyneleiltä ei voinut välttyä. Varmasti muistettava hetki näille koululaisille. Ja vaikkei kyse ollutkaan oppitunnista, vaan osallistumisesta, oli se silti opettavaista; elämä on opettavaista.

    VastaaPoista
  48. Minä olen varmaan massasta poikkeava. Toivoisin hartaasti, ettei kukaan omaiseni tai tuttuni tulisi itkeskelemään arkkuni ääreen. Hartain toiveeni lähdön hetkellä olisi että saisin lähteä yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) onneksi me kaikki saamme olla erilaisia. Toinen haluaa yleiset peijaiset, toinen ei halua paikalle ketään. Kunhan asiaa aikanaan hoitavat tietävät toiveet, niitä varmasti pyritään kunnioittamaan.

      Poista
  49. Eikö suntio ollut paikalla? Kirjoitat, että ilman koululaisia paikalla olisi ollut vain sinä ja hautaustoimiston edustaja.

    VastaaPoista
  50. Aivan! Olisi varmaan ollutkin, jos lapset eivät olisi tulleet. Työnpuolesta, kuten minä tai hautaustoimen edustajakin.

    VastaaPoista
  51. "Sillä missä kaksi tai kolme ovat koolla minun nimessäni, siellä minä olen läsnä."

    VastaaPoista
  52. Näin minäkin uskon.

    Koska siunauksen toimittaneella papilla oli etukäteen tieto siitä, että vainajan yksinäisyys ei ollut itse valittu tilanne, eikä tämä myöskään ollut kieltänyt saattajia, eikö asia ole ihan ok?

    Kaikki me olemme Jumalan edessä vajavaisia ja syntisiä "kusipäitä" tavalla tai toisella itse kukin. Meille tarjotaan kuitenkin anteeksiantamusta ja syntien sovitusta tässä ja nyt, ollessamme vielä kykeneviä armon vastaanottamiseen.

    Kukaan ei kuitenkaan voi tietää, mitä elämän viimeisellä hetkellä on tapahtunut toisen ihmisen sisimmässä. Se on yksin Jumalan ja ihmisen välinen asia.

    VastaaPoista